"Suvaitkaa katsahtaa tähän kirjeeseen", sanoi Glossin, pistäen Protocolin kirjeen Manneringin käteen, lyhyimpänä keinona asiansa ilmottamiseksi.
Eversti luki ja palautti sen, lyijykynällä merkittyään muistikirjaansa lähettäjän nimen. "Tämä, sir, ei näy vaativan paljoakaan keskustelua — minä pidän huolta miss Bertramin edun valvomisesta asiassa."
"Mutta, sir, — mutta, eversti Mannering", lisäsi Glossin, "on toinen asia, jota ei voi selvittää kukaan muu kuin minä. Tämä nainen — tämä miss Margaret Bertram laati minun varman tietoni mukaan yleisen testamenttisäädöksen miss Lucy Bertramin hyväksi, asuessaan vanhan ystäväni mr. Bertramin luona Ellangowanissa. Mestari — siksi ystävä-vainajani aina nimitti peräti kunnioitettavaa mr. Sampsonia — hän ja minä todistimme paperin. Ja laatijalla oli siihen aikaan täysi valta tehdä sellainen perintösääntö, sillä hänen omansa oli Singlesiden tila silloinkin, vaikka elinkautinen vuokratulo oli myönnetty vanhemmalle sisarelle. Juonikas perintömääräys, tuo vanhan Singlesiden, sir; hän usutti nuo kaksi kissaa, molemmat tyttärensä, vastatusten, ha, ha, ha!"
"No, sir", sanoi Mannering ilman vähintäkään harrastuksen myhäilyä, "pysykäämme asiassa. Sanotte, että tällä neidillä oli valta testamentata omaisuutensa miss Bertramille, ja että hän teki sen?"
"Aivan niin, eversti", vahvisti Glossin. "Luulisinpa ymmärtäväni lakia — olen seurannut lakialaa vuosikaudet, ja vaikka olen siltä vetäytynyt syrjään sievän säästön turvissa elelemään, en heittänyt sikseen sitä tietoa, joka sanotaan maata ja mantua paremmaksi ja jonka oletan olevan lain tuntemus, koskapa sananlaskussakin lausutaan:
"'Kyllä voittavat lakimiehet mainiot takaisin talot ja vainiot.'
"Ei, ei, minä höristelen vielä korviani piiskan viuhahdukselle — minulla on pikkuisen, hyvin pikkuisen lakitietoa vielä, ystävieni käytettäväksi."
Glossin laverteli edelleen samaan tapaan, ajatellen tehneensä suotuisan vaikutuksen Manneringiin. Eversti todella mietti, että tämä saattoi olla mitä tärkein käänne miss Bertramin eduksi, ja päätti hillitä sen tieltä kiihkeän halunsa heittää Glossin ulos ikkunasta tai ovesta. Hän pidätteli sisunsa kuohuntaa ja tahtoi väkisinkin kuunnella ainakin kärsimättömyyttään purkamatta, joskin rauhatonna. Sen vuoksi antoi hän mr. Glossinin ehtiä itseonnittelujensa loppuun ja sitte kysyi, tiesikö hän, missä testamentti oli.
"Tiedän — se on, luulen — uskon saavani sen esille. Sellaisissa tapauksissa ovat hallussaanpitäjät joskus ottaneet maksua."
"Siitä emme joudu erimielisyyteen, sir", sanoi eversti, vetäen lompakon taskustaan.