"Mutta, hyvä herra eversti, tepä iskette sanoihini niin joutuin — sanoin, jotkut henkilöt saattaisivat tehdä sellaisen vaatimuksen — tarkotan kulungeistaan, asiassa näkemästään vaivasta y.m.s. Mutta minä omasta puolestani vain haluaisin miss Bertramin ja hänen ystäviensä tulevan vakuutetuiksi siitä, että minä menettelen kunniallisesti häntä kohtaan. Tuossa on se paperi, sir! Minulle olisi suonut tyydytystä sen luovuttaminen miss Bertramin omiin käsiin ja samalla olisin halunnut onnitella häntä sen lupaamasta tulevaisuudesta. Mutta koska hänen ennakkoluulonsa ovat siinä asiassa voittamattomat, niin minun on vain toimitettava hänelle parhaat toivomukseni teidän välityksellänne, eversti Mannering, samaa tietä lausuen mielihyvällä antavani todistukseni asiakirjan alkuperäisyydestä, kun minut kutsutaan kuultavaksi. Minulla on kunnia lausua teille hyvästini, sir."
Tämä lähtöpuhe oli niin hyvin sommiteltu ja sävyltään niin muinainen kohtuuttomasti epäillylle tietoiselle rehellisyydelle, että se horjutteli eversti Manneringinkin epäedullista käsitystä miehestä. Hän saattoi lähtijää pari kolme askelta ja erosi hänestä enemmällä kohteliaisuudella (vaikka vieläkin kylmäkiskoisella ja muodollisella) kuin oli vieraskäynnin kestäessä osottanut. Glossin poistui talosta puolittain mielissään tekemästänsä vaikutuksesta, puolittain ähmissään vastaanottonsa ankarasta varovaisuudesta ja ylpeästä vastahakoisuudesta.
"Eversti Mannering olisi voinut osottaa enemmän kohteliaisuutta", puheli hän itsekseen; "joka mies ei kykene pennittömälle tytölle tuomaan neljänsadan punnan vuositulojen hyvää mahdollisuutta. Singlesiden täytyy nykyisin tuottaa neljäänsataan — siihenhän kuuluu Reilageganbed, Gillifidget, Loverless, Liealone ja Spinster's Knowe —, hyvästikin neljäänsataan. Jotkut olisivat minun sijassani saattaneet korjata sen omiksi hyvikseen — ja kuitenkaan en, totta puhuakseni, paljonkin aprikoittuani näe, miten se olisi käynyt päinsä."
Tuskin oli Glossin noussut ratsunsa selkään ja lähtenyt, kun eversti lähetti hevosrengin hakemaan mr. Mac-Morlania. Antaen tälle käteen perintökirjan tahtoi hän tietää, olisiko se todennäköisesti paikkansa pitävä hänen ystävälleen Lucy Bertramille. Mac-Morlan silmäili sitä ihastunein katsein, näpsäytteli sormiaan yhtämittaa ja huudahti viimein:
"Paikkansako pitävä! Se on tiukka kuin hansikas — kukaan ei kyennyt tekemään parempaa työtä kuin Glossin, milloin hän ei tahallaan jättänyt mutkaa. Mutta" (synkistyvin kasvoin) "se vanha narri, mitä mä sanonkaan, on saattanut muutella mielin määrin!"
"Ahaa! Ja mistä saamme tietää, onko hän niin tehnyt?"
"Jonkun täytyy olla miss Bertramin puolesta saapuvilla, kun vainajan säilyt avataan."
"Pääsettekö te lähtemään?" kysyi eversti.
"En pahaksi onneksi pääse", vastasi Mac-Morlan; "minun täytyy esiintyä valamieskuulustelussa oikeutemme istunnossa".
"Sittepä lähden itse", päätti eversti; "suoriudun matkalle huomenna. Sampson tulkoon mukaan — hän on tämän testamentin todistaja. Mutta tarvitsenhan lainopillista neuvonantajaa?"