"Tietysti; pelkäsin teidän kieltävän — mutta nyt on meidän mentävä aamiaiselle, tai myöhästyn."
Seuraavana päivänä uudet ystävykset erosivat, ja eversti kotiutui ilman mitään tässä kertomuksessa mainittavan arvoista seikkailua.
40 luku.
ISÄINSÄ ASUINSIJALLE.
Tuskin oli tapaturmalaukaus nuoreen Hazlewoodiin sattunut, kun sen seuraukset miss Manneringille ja hänelle itselleen syöksähtivät Brownin mieleen. Pyssyn suun suunnasta laukauksen pamahtaessa päättäen ei hänellä ollut suurtakaan pelkoa siitä, että vamma osottautuisi kuolettavaksi. Mutta vangitsemista vieraassa maassa, ja hänen ollessaan vailla mitään keinoja arvonsa ja yksilönsä todistamiseksi, oli ainakin vältettävä.
Sen vuoksi päätti hän ensiksi paeta läheiselle Englannin rannikolle ja siellä piilotella, jos mahdollista, kunnes saisi rykmenttitovereiltaan kirjeitä ja asiamieheltään rahalähetyksiä, sitten asettuakseen oikeaan asemaansa ja tarjotakseen nuorelle Hazlewoodille ja hänen ystävilleen mitä selitystä tai korvausta he haluaisivat. Tässä mielessä hän terhakasti taivalsi tapaturmapaikalta ja saapui seikkailuitta Portanferryn kauppalaan. Iso avoin pursi oli juuri lähdössä laiturista, määränään pieni Allonbyn satama Cumberlandissa. Tähän alukseen astui Brown ja päätti ottaa tuon paikan väliaikaiseksi olosijakseen, kunnes saisi kirjeitä ja rahaa Englannista.
Lyhyellä matkalla hän antausi puheisiin perämiehen kanssa. Tämä oli aluksen omistajakin, reipas ukko, joka oli välipäikseen toiminut salakuljetuksessakin, kuten useimmat rannikon kalastajat. Jokapäiväisistä asioista puheltuaan Brown yritti kääntää keskustelua Manneringin perheen taholle. Merimies oli kuullut Woodbourneen tehdystä hyökkäyksestä, mutta moitti salakuljettajien menettelyä.
"Kädet irki on suoraa peliä; pahus vieköön, ne saavat koko seutukunnan niskaansa. Ei, ei! kun minä olin sentapaisissa hommissa, leikin minä ottoa ja antia tullimiesten kanssa: tässä lasti siepattiin — olkoon menneeksi, se oli heidän onnensa; tuossa toinen sievästi pujahti läpi, se minun voittoni. Ei, ei, korpin ei pitäisi toiselta korpilta silmää puhkaista."
"Entäs tuo eversti Mannering?" kysyi Brown.
"No, ei ole viisas mies hänkään, kun sekaantuu jupakkaan. En minä häntä tullinuuskijain hengen pelastamisesta moiti; se oli varsin oikein tehty. Mutta herrasmiehen tapaista ei ollut tapella köyhän kansan teekääryistä ja konjakkinassakoista. Korkeahan hän kuitenkin on herra, ja ne menettelevät meikäläisten kanssa miten mielivät."