"Hazlewoodin Sir Robert Hazlewood vastaa mr. G. Glossinin tervehdykseen ja kiittää häntä hänen Sir Robertin perheen turvallisuutta koskevassa asiassa näkemästänsä vaivasta. Sir R. H. pyytää, että mr. G. G. hyväntahtoisesti toisi vangin Hazlewoodin hoviin kuulusteltavaksi, muine todisteineen ja selvityksineen, joita hän mainitsee. Ja asian päätyttyä pyytävät Sir R. ja Lady Hazlewood hänen seuraansa päivälliselle, siltä varalta että mr. G. G. ei ole muuhun sitoutunut."
"Kas niin!" ajatteli mr. Glossin; "yhden sormen olen vihdoinkin saanut peliin, ja sen avulla minä tungen koko käteni. Mutta minun täytyy ensin suoriutua tästä viheliäisestä nuoresta miekkosesta. Luullakseni saan ohjailluksi Sir Robertia. Hän on typerä ja mahtipontinen, ja arvatenkin on valmis sekä kuuntelemaan selittelyäni asian oikeudellisesta puolesta että omaksumaan ansiokseen tämän perusteella toimimisen kuin omasta alotteestaan tapahtuvana: Siten saan olluksi todellisena virkavallan käyttäjänä, ilman sen ilkeätä vastuuta."
Hänen näissä toiveissa ja odotuksissa mieltänsä elvytellessään lähestyivät vaunut Hazlewoodin hovia vanhojen tammien uljasta puistokujaa myöten, joka kätki vanhan luostaria muistuttavan päärakennuksen. Se oli iso ja eri aikakausina rakenneltu. Osa oli tosiaan ollut prioriluostarina, jonka lakkautuksen jälkeen, Maria kuningattaren aikaan, suvun kantaisä oli kruunulta saanut lahjaksi talon ja ympäröivät tilukset. Se sijaitsi miellyttävällä paikalla, avarassa hirvipuistossa, ennen mainitsemamme joen äyräällä. Jylhä, juhlallinen ja hiukan kaihollinen ympäristö soveltui talon rakennusjärjestelmään hyvin. Kaikki näytti olevan mitä parhaassa kunnossa pidettyä ja ilmaisi omistajan varallisuutta ja arvoa.
Mr. Glossinin vaunujen pysähtyessä pääoven edustalle tähysteli Sir Robert ikkunastaan uusia ajopelejä. Hänen ylimyksellisten tunteittensa mukaan osotti jonkun verran röyhkeyttä tässä novus homo'ssa[51] tässä mr. Gilbert Glossinissa, entisessä käräjäkirjurissa, moisten kulkuneuvojen hankkiminen laisinkaan; mutta hänen äkäänsä lievensi havainto, että vaakunavaipassa oli vain yksinkertaiset nimikirjaimet G.G. Tämä näennäinen vaatimattomuus johtui tosin vain yksinomaan vaakunatoimiston virkamiehen Cummingin viivyttelystä. Hänellä oli siihen aikaan keksittävänään ja kirjoihin merkittävänään vaakunat kahdelle Pohjois-Amerikan sota-asiamiehelle, kolmelle englantilais-irlantilaiselle päärille ja kahdelle jamaikalaiselle kauppapohatalle, joten hän oli ollut tavallista hitaampi saamaan vaakunakilpeä uudelle Ellangowanin lairdille. Mutta hänen vitkastelunsa oli Glossinille eduksi ylpeän paronetin suosion tavottelussa.
Oikeudenpalvelijain pidätellessä vankiaan jonkunlaisessa taloudenhoitajan huoneessa osotettiin mr. Glossin niin sanottuun isoon tammisaliin, pitkään suojamaan, joka oli paneilattu hyvin kiillotetuilla tammilevyillä ja koristeltu Sir Robert Hazlewoodin esivanhempien juhlallisilla muotokuvilla. Vieraalla ei ollut mitään sisäisen arvon tajuntaa vastapainoksi alhaisen syntynsä tietoisuudelle; hän tunsi alemmuutensa ja osotti syvällä kumarruksellaan ja käytöstapansa matelevaisuudella, että Ellangowanin lairdi oli täksi toviksi vaipunut entiseksi nöyräksi oikeudenpalvelijaksi. Hänen olisi kyllä tehnyt mielensä uskotella itselleen, että hän vain kohditteli vanhan paronetin ylpeyttä, kääntääkseen sen omaksi edukseen; mutta sekavia olivat hänen tunteensa, ja hän koki juuri samojen ennakkoluulojen tehoa, joita oli imartelevinaan.
Paronetti otti vieraansa vastaan alentuvaisella pöyhistelyllä, joka oli tarkotettu sekä osottamaan omaa suunnatonta ylemmyyttä että näyttämään, miten jalomielisesti ja kohteliaasti hän osasi heittää sen silleen ja alentua tavallisen keskustelun tasalle tavallisten ihmisten seurassa. Hän kiitti Glossinin huolenpitoa asiasta, joka niin likeisesti koski "nuorta Hazlewoodia", ja huomautti armollisesti hymyillen ja sukukuviin viitaten: "Tosiaan nuo kunnianarvoisat herrasmiehet, mr. Glossin, ovat yhtä kiitollisia kuin minäkin olen tässä tapauksessa, siitä työstä, puuhasta, pulasta ja vaivasta, johon olette heidän puolestaan ryhtynyt; ja olen varma siitä, että jos he kykenisivät ajatuksiansa lausumaan, yhtyisivät he, sir, minun kanssani kiittämään teitä siitä palveluksesta, jonka olette Hazlewoodien suvulle tehnyt huolehtimalla ja harrastamalla, sir, ja hommaamalla sen nuoren herrasmiehen hyväksi, joka vastaisuudessa jatkaa heidän nimeänsä ja sukuansa."
Kolmasti kumarsi Glossin, ja joka kerralla edellistä syvempään: ensin hänen edessään suorana seisovan ritarin kunniaksi, sitte tammilevyillä kärsivällisesti riippuvien hiljaisten arvoisuuksien palvomiseksi ja lopuksi ilmaistakseen arvonantoaan sitä nuorta herrasmiestä kohtaan, jonka tuli edelleen pitkittää nimeä ja sukua. Korskeata Sir Robertia ihastutti hänen osottamansa nöyryys, ja hän jatkoi armollisen tuttavallisuuden tapaan:
"Ja nyt, mr. Glossin, erittäin kelpo ystäväni, teidän tulee sallia minun käyttää hyväkseni lainopillisia tietojanne tämän asian käsittelyssä. Minä en ole paljoakaan tottunut toimimaan rauhantuomarina; se soveltuu paremmin muille herrasmiehille, joiden kotoiset ja perheasiat vaativat vähemmän alituista valvontaa, hoivaa ja hoitoa kuin minun."
Tietysti oli kokonaan Sir Robert Hazlewoodin käytettävissä, mitä vähäistä apua mr. Glossin pystyi antamaan; mutta koska Sir Robert Hazlewoodin nimi oli tiedekunnan kirjoissa mainehikkaalla sijalla, niin ei sanottu mr. Glossin rohjennut toivoa sen olevan tarpeen tai hyödyksi.
"Niin, no, hyvä herraseni, ymmärrättehän minun vain tahtovan lausua, että minä olen hieman puutteellinen tuomarintoimen jokapäiväisten yksityisseikkain käytännöllisessä tuntemuksessa. Minut tosiaan kasvatettiin asianajajaksi, ja olisin ehkä saattanut aikoinani kerskata, että olin jonkun verran edistynyt kunnallishallinnollisen lakikokoelmamme aatteellisiin, järkiperäisiin ja tietopuolisiin oppeihin. Mutta nykyisenä aikana on niin vähän tilaisuutta jalosukuisen ja varakkaan miehen kohota sille arvosijalle asianajajana, minkä seikkailijat saavuttavat, jotka ovat yhtä halukkaita ajamaan Mullikka-Matin juttua kuin maan ensimäisen ylimyksenkin, että minussa todella pian heräsi inhoa sitä alaa kohtaan. Ensimäinen pöydälleni pantu juttu todella ellotti minua. Se koski talin kauppaa sir, erään teurastajan ja erään kynttilänvalajan välillä; ja minä huomasin odotettavan, että minä rasvaisin suuni en ainoastaan heidän rahvaanomaisilla nimillään, vaan vieläpä heidän likaisten ammattiensa kaikilla erikoisilla sanoilla, puheenparsilla ja omituisilla määritelmillä. Kautta kunniani, hyvä herraseni, minä en ole sen koommin voinut sietää talikynttilän hajua."