"No, sir", vastasi Bertram, "jos minulla on oikeus saada haltuuni rahat, niin vetoankin siihen; ja niitä on sentään kelpo lailla enemmän kuin kylliksi, maksaakseni, mistä tahansa te voitte minua velottaa".
"Siitä minä en tiedä vähän vähääkään", sanoi Mac-Guffog; "saatatte viipyä täällä jos kuinka kauvan. Ja luotonhan myöntäminen myös vaikuttaa maksujen suuruuteen. Mutta olkoonpa ollakseen, koska te tosiaan näytätte mukiin menevältä mieheltä, vaikka vaimoni sanoo minun häviävän suopeuteni takia, niin jos annatte minulle määräyksen maksujeni suorittamiseksi noista rahoista — kait ne Glossin toimittaa heltiämään — minä kun tiedän hiukan eräästä Ellangowanissa tapahtuneesta karkaamisesta — kyllä vainkin hän mieluustikin auttaa minut omilleni ja menettelee sopuisasti."
"No, sir", vastasi Bertram, "ellen parissa päivässä tule muulla tavoin autetuksi, niin te saatte sellaisen määräyksen".
"Sittepä teille sovitetaan kuin prinssille", sanoi Mac-Guffog. "Mutta huomatkaa mitä sanon, ystävä, jottemme jälkeenpäin joudu mihinkään suukopuun, nämä ovat maksut, joilla aina velotan oman kortteerin vaativaa teikaria: Kolmekymmentä shillingiä viikolta asunnosta, ja guinea tulomaksua muille vangeille; puoli guineaa viikossa yksinmaattavasta sängystä, — enkä minä saa sitä kaikkea, sillä siitä minun on annettava puoli kruunua Donald Laiderille, joka on täällä lampaanvarkaudesta; hänen olisi ohjesäännön mukaan oltava makuutoverinanne, ja hän odottaa nyt saavansa puhtaat oljet ja ehkäpä sitä paitsi whiskyäkin. Niin että siitä en paljoakaan kostu."
"Hyvä, sir, jatkakaa."
"Mitä sitte ruokaan ja juomiin tulee, niin niitä saatte parasta lajia, enkä minä koskaan lisää ravintolan hintaan yli kahdenkymmenen prosentin, kun siinä herrasmiestä kohdittelen — ja se on kylläkin vähän sisälle ja ulos lähettelemisestä, ja tytön kenkien kuluttamisesta. Ja jos sitten olette siivolla, niin istun tuokion itse teidän kanssanne iltasin ja auttelen teitä suoriutumaan pullostanne. — Minä olen monen monituiset lasit Glossinin kanssa kallistellut, joka teidät tyrmään toimitti, — vaikka hän nyt onkin rauhantuomari. Ja sitte te tietenkin haluatte tulta näinä kylminä iltoina, tai jos kynttilää tahdotte, niin se on kallista tavaraa, sillä se on ohjesäännössä kiellettyä. Ja nyt olen teille maininnut tärkeämmät maksettavat, enkä luule paljoakaan olevan muita, vaikka ainahan niitä sentään ilmestyy yksiä ja toisia kustannuksia lisäksi."
"No, minun täytyy luottaa omaantuntoonne, sir, jos olette sattunut sellaisesta kuulemaan — enhän voi auttaa itseäni."
"Ei, ei, sir", vastasi varovainen vanginvartija, "en minä salli teidän sitä sanoa; minä en pakota teitä mihinkään. Jos ette pidä hinnasta, niin ei teidän tarvitse tavaraa ottaakaan; en tyrkytä kenellekään. Selitinhän vain, mitä kohteliaisuus vaati; mutta jos haluatte talon tavallista oloa, niin yhtä kaikki minulle — säästyn vaivasta, siinä kaikki."
"Ei, ystäväni, kuten helposti voinette arvatakin, ei minulla ole vähintäkään halua intellä taksaanne vastaan moisella uhalla", vastasi Bertram. "Näyttäkää minulle olopaikkani, sillä minä jäisin mielelläni toviksi yksikseni."
"Kyllä, kyllä, tulkaa mukaan vain, kapteeni", sanoi mies, vääntäen naamansa tarkottamaan hymyilyä; "ja sanonpa teille, — näyttääkseni että minulla on omatunto, josta puhuitte, että hitto minut periköön, jos velotan teitä enemmällä kuin kuudella pennyllä päiväänsä pihan käyttämisestä, ja te saatte kävellä siellä melkein kolme tuntia joka päivä, ja pelata käsipalloa ja mitä keksittekään".