"Mitä kummaa tämä merkitsee, mr. Sampson?" kysäisi Mannering, joka huomasi miss Bertramin näyttävän kovin hätääntyneeltä yksinkertaisen, mutta uskollisen ystävänsä tähden.
"Exorciso", tankkasi koulumestari.
"Mitä, sir?" vastasi hämmästynyt eversti.
"Pyydän anteeksi, kunnioitettava herra! Mutta järkeni —"
"On lähtenyt haihattelemaan, luulemma. Malttukaa, mr. Sampson, ja selittäkää, mikä on hätänä."
Sampson oli vastaamaisillaan, mutta havaitessaan latinankielisen manauskaavansa yhä kerkeimpänä kielelleen kierähtävän hän viisaasti luopui yrityksestään ja ojensi mustalaiselta saamansa paperilapun Manneringille, joka mursi sinetin ja kummastuen luki sisällön. "Tämä näkyy olevan jotakin pilaa", hän virkahti, "ja hyvin tyhmää".
"Ei se ole miltään leikinlaskijalta lähtöisin", huomautti mr. Sampson.
"Keneltä se sitte tulee?" tiedusti Mannering.
Koulumestari muisti usein olla hellävarainen puheissaan miss Bertramia koskevista seikoista; nytkin hän tuli ajatelleeksi Meg Merriliesiin liittyviä tukalia tapahtumia, vilkaisi neitosiin ja oli vaiti.
"Me yhdymme seuraanne teepöydän ääressä tuotapikaa, Julia", sanoi eversti; "näen mr. Sampsonin haluavan puhutella minua kahden kesken. — Ja nyt heidän mentyänsä, mr. Sampson, mikä taivaan nimessä onkaan tämän kaiken merkityksenä?"