Neuvojan todellisena harrastuksena oli saada silta rakennetuksi mahdollisimman lähelle erästä omaa tilustansa, mutta tyhjään siten menivät hänen kaikki ponnistuksensa nuoren Hazlewoodin huomion kiinnittämiseksi, kunnes hän tuli maininneeksi, että ehdotettua suuntaa suosi "tuo Glossinin mokoma", joka yritteli päästä johtoon piirikunnassaan. Siinä silmänräpäyksessä kävi nuori Hazlewood tarkkaavaiseksi ja osotti hyvää harrastusta; varmistuttuaan siitä, mitä suunnitelmaa Glossin puolsi, hän vakuutti isännälleen, ettei olisi hänen vikansa, jollei hänen isänsä kannattaisi mitä tahansa muuta kuin sitä. Mutta näihin eri keskeytyksiin meni aamu. Hazlewood pääsi ratsaille ainakin kolmea tuntia myöhemmin kuin oli aikonut, ja sadatellen hienoja rouvia, narttuja, penikoita ja parlamentin tielakeja näki hän myöhästyneensä yli sen ajan, jota voi pitää soveliaana vieraskäynnille Woodbournessa.
Hän oli sen vuoksi sivuuttanut tien käänteen, joka vei everstin asunnolle, virkistäen mieltänsä vain katselemalla etäältä sinistä sauhua, joka kierteli talvisen illan valjulle taivaalle. Silloin hän oli näkevinään koulumestarin tulevan metsästä jalkapolkua myöten taloon päin. Hän huusi perään, mutta turhaan, sillä tämä herrasmies, joka ei koskaankaan ollut kaikkein herkimpiä ulkonaisille vaikutteille, oli juuri sillä hetkellä eronnut Meg Merriliesistä ja pohti parhaillaan liian syvällisesti hänen ennustuksiaan, ottaakseen kuullaksensa Hazlewoodin huhuilua. Tämän oli siis annettava hänen mennä menojaan, kyselemättä nuorten neitien vointia tai mitään muutakaan urkkimatta, mihin olisi hyvin käyden voinut saada vastauksen, jossa olisi miss Bertramin nimeä mainittu.
Mitään syytä ei nyt enää ollut kiirehtimiseen, ja höllentäen ohjakset hevosen kaulalle antoi hän elukan omin valloin nousta jyrkkää hiekkaista latua kahden korkean äyrään välitse, jotka melkoisen korkealle kohoten antoivat laeltaan laajan näköalan ympäristöön. Mutta kaukanapa oli Hazlewoodista halu luoda katseensa eteenpäin maisemaan, jolla oli puolellaan se suositus, että suuri osa siitä oli hänen isänsä omaisuutta ja välttämättömästi joutuisi hänen omakseen. Päin vastoin kääntyi hänen päänsä vieläkin takaisin Woodbournen savutorvia kohden, vaikka hänen ratsunsa jokainen askel teki sinne tähystelyn yhä työläämmäksi.
Hänet herätti äkkiä syvästä mietiskelystään ääni, joka oli naisekkaaksi liian käreä, mutta miehiseksi liian kimakka: "Mikä on teitä niin pitkään viivyttänyt taipaleella? Pitääkö muiden ihmisten tehdä teidän työnne?"
Hän katsahti eteensä. Puhuja oli hyvin pitkä nainen; pään ympäri oli kiedottu iso huivi, jonka alta harmahtava tukka tunkeusi suortuvina; hänellä oli yllään pitkä punainen kauhtana ja kädessään kärkipää sauva — sanalla sanoen, hän oli Meg Merrilies. Hazlewood ei ollut koskaan ennen nähnyt tätä merkillistä olentoa; hän veti ohjaksensa kireälle ilmestystä hämmästyen ja seisahdutti äkkiä.
"Luulisin", pitkitti vaimo, "että ne, jotka Ellangowanin suvun asioita harrastavat, eivät tän'yönä nukkuisi. Kolme miestä on teitä etsiskellyt, ja te olette menossa vuoteeseenne nukkumaan — luuletteko että, jos poikalapsi kaatuu, sisar siitä kostuu? Ei, ei!"
"En teitä ymmärrä, hyvä vaimo", vastasi Hazlewood. "Jos puhutte miss — tarkotan kenestäkään Ellangowanin entisen suvun jäsenestä, niin sanokaa, mitä palvelusta voin toimittaa."
"Ellangowanin entisen suvun?" vastasi toinen hyvin kiivaasti; "Ellangowanin entisen suvun! Ja milloin on koskaan ollut tai on tulevaisinakaan aikoina Ellangowanin sukua muun nimellistä kuin urheiden Bertramien uljaan nimen kantajia?"
"Mutta mitä tarkotatte, hyvä vaimo?"
"Minä en ole mikään hyvä vaimo — koko maakunta tietää minut pahaksi kylläkin, ja sekä muut että minä saatamme suurestikin säälitellä, etten ole tämän parempi. Mutta minä kykenen tekemään mitä hyvät naiset eivät voi eivätkä uskalla. Minä kykenen sellaiseen, mikä hyytäisi niiden veren, jotka ovat siistien seinien sisällä kasvatettuja pelkkään lasten lellittelyyn ja liekutteluun. Kuulkaahan — Portanferryn tullihuoneelta on vartio siirretty Hazlewoodin hoviin isänne määräyksestä, hän kun luulee salakuljettajien yöllä hyökkäävän taloonsa. Mutta kukaan ei aio hänen taloonsa kajota; hänessä on hyvää verta ja aatelisverta — hänen itsensä vuoksi en hänestä paljoakaan sano, mutta ei kukaan pidä häntä puuttumisen arvoisena. Lähettäkää ratsumiehet takaisin vartiopaikalleen, sievästi ja hiljaisesti, niin näette, eivätkö ne saa yön mittaan työtä. Saavat kuin saavatkin — pyssyt paukkuvat ja miekat välkkyvät kirkkaalla kuutamolla."