"Ja mikä, isä hyvä", huomautti hänen poikansa, "kääntäisi moisten henkilöiden raivon meitä vastaan enemmän kuin millekään muulle suunalle?"
"Minä jokseenkin ajattelisin, luulisin ja arvelisin, sir", vastasi Sir Robert, "kaikella kunnioituksellakin sinun viisauttasi ja kokemustasi kohtaan, että näissä oloissa ja vaiheissa moisten henkilöiden kosto kohdistuu tai suuntautuu arvoltaan, lahjoiltaan, synnyltään ja asemaltaan vaikutusvaltaisimpiin ja etevimpiin, jotka ovat ehkäisseet, vastustaneet ja vaikeuttaneet heidän luvattomia, laittomia ja rikollisia toimiaan ja tekojaan."
Isänsä heikkouden tuntien vastasi nuori Hazlewood, ettei hänen kummastelunsa syynä ollut minkä Sir Robert siksi arveli. Hän ainoastaan ihmetteli, että heidän pitikään ajatella hyökkäystä taloon, jossa oli niin paljon palvelijoita ja missä oli merkinannolla vankka apujoukko saatavana ympäristöltä alustalaisten keskuudesta. Hän lisäsi suuresti epäilevänsä, tokko perheen maine olisi jossakin määrin kärsimättä siitä, että sotamiehet oli kutsuttu velvollisuutensa toimituksesta tullihuoneelta suojelemaan heitä, ikäänkuin eivät he olisi kyllin voimakkaat puolustautumaan missä tahansa tavallisessa tapauksessa. Vihjasipa hän, että jos heidän huonekuntansa vihamiehet sitte huomaisivatkin varokeinoon ryhdytyksi tarpeettomasti, ei heidän ivailustaan loppuakaan tulisi.
Sir Robert Hazlewood joutui hiukan ymmälle tästä viittauksesta, sillä hän vihasi ja pelkäsi pilaa sydämensä pohjasta kuten useimmatkin hidasälyiset ihmiset. Hän suoristi ryhtiään ja katseli mahtipontisen hämillisenä, kuin ollen halveksivinaan yleistä mielipidettä, jota hän toden teolla kammosi.
"Olisin todella luullut", puheli hän, "että se vaurio, joka jo oli tähdätty huonekuntaani vastaan sinun vioittamisellasi joka olet Hazlewood-suvun läheisin perillinen ja edustaja minun jälkeeni — olisin luullut ja ajatellut, sanon, että tämä olisi kansan kunnioitettavamman ja isomman osan silmissä riittävästi oikeuttanut minut ryhtymään sellaisiin varokeinoihin, jotka ovat omiaan ehkäisemään ja estämään väkivallan uudistumista".
"Todellakin, isä", huomautti Charles, "täytyy minun muistuttaa teille, mitä jo usein olen sanonut: olen varma siitä, että pyssy laukesi vahingossa".
"Sir, se ei lauennut vahingossa", tokaisi hänen isänsä suuttuneesti; "mutta sinä tahdot olla vanhempiasi viisaampi".
"Mutta, isä", vastasi Hazlewood, "minua niin likeisesti koskevassa —"
"Sir, se ei koske sinua paitsi peräti toisarvoisessa määrässä — se on, se ei koske sinua huikentelevaa nuorukaista, jonka mielihaluja on isäänsä vastaan väittäminen, vaan se koskee kuntaa, sir, ja piirikuntaa, sir, ja yleisöä, sir, ja Skotlannin kuningaskuntaa, mikäli Hazlewood-suvun etu, sir, joutuu vaaraan, uhatuksi ja vahingolle alttiiksi sinun kauttasi, tähtesi ja takiasi, sir. Ja mies istuu koreasti tyrmässä, ja mr. Glossin ajattelee —"
"Mr. Glossin, sir?"