Äkillisellä ja voimakkaalla riuhtaisulla Bertram helposti vapautui kouraisusta, jolla toinen kuljettaja hänen oikealla puolellaan piteli häntä kauluksesta. Mies yritti vetää esille pistoolin, mutta tuiskahti tantereeseen Dinmontin nyrkin iskusta, jota tuskin olisi härkäkään kyennyt vastaanottamaan samatta nöyryytyksettä. "Tulkaa pian", kehotti heidän puolelleen lyöttäytynyt mies ja sukelsi hyvin soukkaan ja likaiseen solaan, joka johti syrjään pääkadulta.
Mitään takaa-ajoa ei tullut. Salakuljettajien huomion oli hyvin epämieluisasti kääntänyt toisaanne Mac-Morlanin ja ratsujoukon äkillinen ilmestyminen. Maakunta-virkamiehen lujan ja miehekkään äänen kuultiin julistavan kapinalakeja käskevän "kaikkia laittomasti koolle tulleita hajaantumaan henkensä uhalla". Tämä keskeytys olisikin ehtinyt ehkäistä koko yrityksen, ellei järjestysvallan valvoja olisi matkalla saanut vääriä tietoja, jotka johtivat hänet siihen käsitykseen, että salakuljettajat aikoivat laskea maihin Ellangowanin poukamassa. Lähes kaksi tuntia haaskautui tuohon harhaannukseen, jonka saanee huoletta olettaa lähteneen Glossinista. Yön uskaliaaseen yritykseen niin sydämestään kiintyneenä hän oli arvatenkin saanut väärän viestin toimitetuksi Mac-Morlanin tielle, hänen tuskallisen tarkkaan korvaansa kun tietysti viipymättä joutui tieto sotamiesten lähdöstä Hazlewoodin hovin edustalta.
Sillävälin Bertram seurasi opastaan, ja hänen kintereillään kiiruhti vuorostaan Dinmont. Roskaväen huudot, hevosten korskuminen, harvenevat pistoolinlaukaukset, kaikki melu heikkeni heidän kuuluvistaan, kunnes he tuon pimeän solan päässä kohtasivat kyytivaunut, joiden edessä kuopi kaksi parivaljakkoa.
"Oletteko täällä Jumalan nimessä?" sanoi opas kyytimiehelle, joka istui etuparin välissä.
"Olenpa kyllä", vastasi Jaakko Jabos, "ja soisin olevani missä hyvänsä muualla".
"Avatkaa sitte vaunut — te, hyvät herrat, nouskaa niihin — tuotapikaa pääsette turvalliseen paikkaan — ja" (Bertramille) "muistakaa lupauksenne mustalaisvaimolle!"
Bertram päätti pysyä mukautuvana sellaisen henkilön käsissä, joka oli vastikään tehnyt hänelle niin erinomaisen palveluksen. Hän astui vaunuihin, Dinmont perässä; Vaapsahainen oli pysytellyt heidän kintereillään ja loikkasi mukaan samalla kertaa. Vaunut lähtivät vierimään hyvin vinhasti.
"Taivasten tekijä", virkahti Dinmont, "tämä se vasta on ihme ja kumma!
Turkanen, toivoakseni eivät meitä sieppaa sen tien. Ja mihin joutuukaan
Päistärikkö? Mieluummin olisin sen seljässä kuin herttuan kaleeseissa,
Jumala sitä siunatkoon."
Bertram huomautti, etteivät he noin kovaa vauhtia kiitäen voisi kauvaskaan kulkea hevosia vaihtamatta ja että heidän sopi oman tahtonsa mukaan jättäytyä aamuun asti ensimäiseen majataloon, mihin kyytimies pysähdyttäisi, tai ainakin vaatia selitystä matkansa päämäärästä ja tarkotuksesta. Sieltä voisi mr. Dinmont antaa ohjeita uskollisesta ratsustaan, joka varmaankin oli täydessä turvassa siinä tallissa, johon hän oli sen jättänyt.
"Niin no, no niin, olkoon menneeksi Dandien puolesta. Turkanen, kunhan vain pääsemme tästä keikkuvasta kirstun tapaisesta, niin luulenpa, että ottaisi lujalle panna meitä poikkeamaan mihinkään muuhun suuntaan kuin oman päämme mukaan."