Hänen puhuessaan vaunut tekivät äkkikäänteen ja osottivat heille vasemmasta ikkunastaan jonkun matkan päässä tulipalon laajalti valaiseman kauppalan; liekit olivat saavuttaneet väkijuomilla ahdatun varastohuoneen ja hulmusivat nyt korkealle ilmaan kirkkaan lieskan huojuvana patsaana. Heillä ei ollut pitkää aikaa ihailla tätä näytelmää, sillä toinen mutka vei heidät kapealle istutusmetsäin saartamalle raitille, jota myöten vaunut kiitivät miltei pilkko pimeässä, mutta hiljentymättömällä vauhdilla.
49 luku.
JÄNNITTYNYTTÄ ODOTUSTA.
Meidän on nyt palattava Woodbourneen, mistä siirryimme heti kun eversti oli antanut joitakin määräyksiä uskotulle palvelijalleen. Hänen liittyessään vierashuoneessa neitosien seuraan herätti näiden huomiota hänen kasvonpiirteissään kuvastuva epätavallinen ajattelun ja jännityksen ilme. Mannering ei kuitenkaan ollut udeltava mies niidenkään silmissä, joita hän enimmin rakasti, joten hänen ilmeisen mielenliikutuksensa aihetta ei rohjettu tiedustaa. Tuli teen aika, ja seurue nautti virvokettaan hiljaisesti, kun ulko-oven eteen ajettiin vaunuilla ja kellon kilinä ilmotti vieraskäynnin. "Mitä", virkahti Mannering, "tämähän on useita tunteja liian aikaista".
Kotvasen vaitiolon jälkeen Barnes avasi oven ja ilmotti mr. Pleydellin. Sisälle astui lakimies, jonka hyvin harjattu musta takki, tarkoin jauhotettu tekotukka, pitsireunaiset röyhelöt, ruskeat silkkisukat ja häikäiseviksi kiillotetut kultasolkiset kengät osottivat, millä huolella vanha herrasmies oli varustautunut naisseuraan. Sydämellisesti kättä puristaen toivotti Mannering hänet tervetulleeksi. "Juuri se mies, jota tällä hetkellä kaipasin!"
"Niin", vastasi asianajaja, "sanoinhan käyttäväni ensimäistä tilaisuutta. Olenpa siis rohjennut jättää oikeuden viikoksi istuntokautena — harvinainen uhraus — mutta päähäni pälkähti, että minusta voisi olla hyötyä, ja samaan aikaan oli minulla eräs tutkinto täällä hoidettavana. Mutta ettekö esittele minua nuorille naisille? — Ah, tuossapa yksi, joka minun olisi sukunsa näköisyydestä pitänyt heti tuntea! Miss Lucy Bertram, rakas neitiseni, minua sydämestäni ilahuttaa nähdä teidät." — Ja hän kietaisi käsivartensa tytön uumille ja suudella maiskautti häntä kumpaisellekin poskelle, Lucyn punehtuen alistuessa tähän tervehdystapaan.
"On n'arrête pas dans un si beau chemin",[54] pitkitti iloinen vanha herrasmies ja everstin esitellessä hänet Julialle käytti samaa vapautta tähänkin kaunottareen nähden. Julia naurahti, punastui ja livahti irti. "Pyydän tuhannesti anteeksi", puheli lakimies, tehden kumarruksen, jossa ei ollut rahtuakaan ammatillista jäykkyyttä; "ikä ja vanhat tavat antavat etuoikeuksia, ja tuskin osaan sanoa, olenko juuri nyt pahoillani siitä, että olen liiankin hyvin oikeutettu vaatimaan niitä kaikkia, vaiko hyvilläni tällaisen tilaisuuden saamisesta niiden käyttämiseen näin mieluisasti".
"Toden totta, sir", sanoi miss Mannering nauraen, "jos noin imartelevia puolustuksia lausuilette, niin alammekin epäillä, tokko sallimme teidän vetäytyä väittämienne kelpoisuusehtojen suojaan".
"Voin vakuuttaa sinulle, Julia", puuttui puheeseen eversti, "että sinä olet aivan oikeassa. Neuvos-ystäväni on vaarallinen mies; kun viimeksi sain mielihyvän häntä tavata, oli hän kamarissaan kaunottaren kanssa, joka oli myöntänyt hänelle kaksinkohtauksen kello kahdeksalta aamulla."
"Niin, mutta, eversti", huomautti neuvos, "teidän tulisi lisätä, että minun oli enemmän kiitettävä suklaata kuin sulojani niin harvinaisesta suosionosotuksesta henkilön taholta, jonka käytös on niin säädyllistä kuin mrs. Rebecan ehdottomasti on".