"Ja sen tulisi muistuttaa minua, mr. Pleydell", sanoi Julia, "tarjoamaan teille teetä — jos nimittäin olette jo päivällistä syönyt".
"Mitä tahansa, miss Mannering, teidän kädestänne", vastasi kohtelias lainoppinut; "kyllä, olen syönyt — tarkotan siten kuin skotlantilaisessa majatalossa päivällistä syödään".
"Siispä jokseenkin vaatimattomasti", sanoi eversti, käsi kellon kahvassa; "antakaa minun toimittaa teille jotakin".
"No, totta puhuen", vastasi mr. Pleydell, "olen mieluummin nyt ilman. Olen tutkistellut sitä asiaa, sillä tietäkääkin, että minä pysähdyin hetkiseksi alikertaan vetämään jaloistani säärykseni, 'koipiini käiveroihin liian väljät'", hieman tyytyväisesti vilkaisten raajoihin, jotka hänen ikäiselleen näyttivät hyvinkin täyteläisiltä, "ja minulla oli hiukan keskustelua teidän Barnesinne sekä hyvin älykkään henkilön kanssa, jonka oletan emännöitsijäksi. Meidän keskemme sovittiin — tota re perspecta[55] — pyydän miss Manneringilta latinaani anteeksi — että emännöitsijä lisää keveään perheillalliseenne tukevammaksi ravinnoksi sorsaparin. Ilmaisin hänelle, kaikella alamaisuudella tietysti, viheliäiset mielipiteeni kastikkeesta, jotka osuivat täsmälleen yhteen hänen omiensa kanssa; ja jos suvaitsette, niin odotan mieluummin niiden valmistumista ennen kuin nautin mitään tukevaa."
"Ja me siirrämme tavallisen illallishetkemme aikaisemmaksi", lupasi eversti.
"Kaikesta sydämestäni", mukasi Pleydell, "kunhan en hetkeäkään aikaisemmin menetä neitosien seuraa. Olen yhtä mieltä vanhan ystäväni Burnetin[56] kanssa; minun mieleiseni on coena, muinaisten miesten illallinen, mieluisa ateria ja seuraystävällinen lasillinen, jotka huuhtovat ihmisen mielestä ne lukinverkot, joita elämän hyörinä tai synkkyys ovat aivoihimme kaiken päivää kutoneet."
Mr. Pleydellin katseen ja sävyn vilkkaus, ja se tyvenyys, jolla hän järjesteli pikku herkuttelijamukavuuksiaan kuin kotonaan, huvitti neitosia, mutta eritoten miss Manneringia, joka heti alkoi osottaa neuvokselle mitä imartelevinta huomaavaisuutta; ja enemmän sievistelyjä vaihdeltiin teepöydän ääressä kuin meillä on tilaa kerrata.
Heti kun tämän äärestä erottiin vei Mannering neuvoksen käsipuolesta pieneen vierashuoneen viereiseen työhuoneeseen, missä perheen tavan mukaan oli aina iltasin kynttilöitä ja hyvä pystyvalkea.
"Näen", sanoi mr. Pleydell, "että teillä on jotakin minulle sanottavaa Ellangowanin asiasta — onko se maallista vai taivaallista? Mitä sanoo sotilaallinen Albumazarini? Oletteko arvioinut tulevaisuuden suunnan? Oletteko kysynyt neuvoa tähtitauluiltanne, almochodeniltanne, almuteniltanne?"
"En todellakaan, neuvos", vastasi Mannering; "te olette ainoa Ptolemaios, johon aion tällähaavaa turvautua — olen Prosperon tavoin katkaissut sauvani ja upottanut kirjani syvälle pohjustimen tapaamattomiin. Mutta suuria uutisia on minulla kuitenkin. Meg Merrilies, egyptiläinen sibyllamme, on ilmestynyt koulumestarille juuri tänä päivänä, nähtävästi aika lailla säikytellen kelpo miestä."