"Vai niin?"
"Ja hän on kunnioittanut minua käymällä kirjeenvaihtoon kanssani, arvellen olevani yhtä syvällä tähtienlukemisen salaisuuksissa kuin ensi kerrallakin tavatessamme. Tässä on hänen töherryksensä, jonka minulle toi koulumestari."
Pleydell asetti silmälasit nenälleen. "Viheliäinen, rasvainen lappunen tosiaankin — ja kirjaimet isoja piirtoja pystyssä törröttämässä kuin käristetyn porsaan kylkiluut — saan siitä hädin selvääkään."
"Lukekaa ääneen", pyysi Mannering.
"Koetan", vastasi lakimies. "'Olette hyvä etsijä, mutta kehno löytäjä; asetuitte tukemaan luhistuvaa taloa, mutta arvasitte jokseenkin varmaksi, että se kohoaa jälleen. Kääntäkää kätenne likeiseen työhön, niinkuin käänsitte katseenne kaukaiseen kohtaloon. Toimittakaa vaunut tänä iltana kello kymmeneksi Koukkuojan päähän Portanferryyn ja antakaa niiden tuoda Woodbourneen tulijat, jotka kysyvät, ovatko ne siellä Jumalan nimessä'. — Malttakaas, tässähän on runoakin:
"'Yö loppunsa näki, meni väärältä väki, kun Bertramin oikeuden, Bertramin vallan yhyttää Ellangowanin mäki.'
"Salaperäinenpä on epistola, ja päättyy kumeealaisen sibyllan arvoisilla säkeillä. Ja mitä olette tehnyt?"
"No", sanoi Mannering hiukan vastahakoisesti, "minun ei tehnyt mieleni vaarantaa mitään tilaisuutta tämän jutun valaisemiseen. Vaimo on kenties sekaisin päästään, ja nämä purkaukset saattavat viritä pelkästään mielikuvituksen näyistä; mutta tekin olitte sitä mieltä, että hän tiesi tuosta kummallisesta jutusta enemmän kuin konsanaan ilmaisi."
"Ja siis", virkkoi Pleydell, "lähetitte vaunut määräpaikalle?"
"Nauratte minua, jos tunnustan lähettäneeni", vastasi eversti.