"Ja sitte saimme toisen pelotuksen heti jälkeenpäin", lisäsi miss
Bertram, "yhden lurjuksen yrittäessä kostaa".
"Jolloin nuori Hazlewood sai vamman — kuullut olen senkin."
"Ajatelkaahan, mr. Pleydell", jatkoi Lucy, "miss Manneringin ja minun kauhistustamme, kun vastaamme karkasi roisto, joka oli yhtä hirmuinen voimiltaan kuin kamala kasvonpiirteiltäänkin!"
"Tietäkääs, mr. Pleydell", tokaisi Julia, kykenemättä hillitsemään äkäänsä ihailijansa tarkottamattoman halventamisen johdosta, "nuori Hazlewood on tämän seudun nuorten naisten silmissä niin kaunis, että he pitävät rumahisena jokaista hänen lähelleen tulijaa".
"Ohoo!" ajatteli Pleydell, joka oli ammatiltaan sävyjen ja äänenpainojen tarkkailija, "tässäpä on nuorten ystävieni kesken jotakin vinossa. — Minä, miss Mannering, en ole nähnyt nuorta Hazlewoodia sen koommin kun hän oli nuori poika, joten nuo naiset voivat olla ihan oikeassakin; mutta voin vakuuttaa teille huonoksumisestanne huolimatta, että jos haluatte nähdä komeita miehiä, niin teidän on mentävä Hollantiin. Kaunein mies, mitä olen nähnyt, oli hollantilainen, vaikka hänen nimensä olikin Vanbost tai Vanbuster taikka jotakin muuta raakalaiselta sointuvaa. Hän ei totta kyllä liene ihan yhtä kaunis nyt enää."
Nyt oli Julian vuoro joutua hiukan hämilleen oppineen ihailijansa umpimähkäisestä osaamasta, mutta samassa astui eversti huoneeseen. "En yhäkään kuule heistä mitään", hän pahotteli; "emme sentään vielä hajaannu. Missä on mestari Sampson?"
"Täällä, kunnioitettava sir."
"Mikä on tuo kirja, jota pidätte kädessänne, mr. Sampson?"
"Se on oppineen De Lyran, sir — anoisin hänen arvoisuutensa mr. Pleydellin tulkintaa eräästä riidanalaisesta kohdasta, tietenkin milloin häneltä parhaiten liikenee aikaa."
"Minä en ole sillä päällä", vastasi Pleydell; "tässä on puoleensa vetävämpää tulkintaa. Enpä arkaile pyytää näitä kahta neitokaista vuorolauluun, jossa minäkin, minä itse, ajatelkaas, uskallan ottaa basso-osan. Hirteen De Lyra; pitäkää hänet toiseen aikaan."