"Sen parempi, eversti hyvä", arveli mr. Pleydell; "mutta tuo koskee yleistä luonnetta — mr. Brownin tulee meille mainita, missä hän on syntynyt".
"Skotlannissa luullakseni, mutta paikka on tietymätön."
"Missä kasvanut?"
"Hollannissa, varmasti."
"Muistatteko mitään lapsuudestanne ennen Skotlannista siirtymistä?"
"Hyvin vaillinaisesti. Kuitenkin olen siinä vahvassa käsityksessä, jonka on kenties syvemmälle juurruttanut mieleeni myöhemmin kokemani kova kohtelu, että minua lapsuudessani helliteltiin suurella huolella ja rakkaudella. Epäselvästi muistan kaunismuotoisen miehen, jota sanoin isäksi, ja kivuloisen naisen, joka kaiketikin oli äitini, mutta se on vain sekavaa ja hämärää muistelua. Niinikään muistan pitkän, laihan, säyseän mustapukuisen miehen, joka opetti minua lukemaan ja vei minua kävelyille; ja luullakseni ihan viimeisellä kerralla —"
Koulumestari ei voinut enää hillitä itseään. Sana sanalta yhä selvemmin nähdessään hyväntekijänsä lapsen palanneen eteensä hän oli mitä työläimmin ponnistellut liikutuksensa pidättelemiseksi; mutta Bertramin lapsuudenmuistojen kääntyessä opettajaan ja hänen toimiinsa, oli hänen pakosta antautuminen tunteittensa valtaan. Hän ponnahti tuoliltaan ja huusi kädet ristissä, vapisevin polvin ja kyynelehtivin silmin: "Harry Bertram! — katsohan minuun — enkö minä ollut se mies?"
"Sama!" huudahti Bertram, kavahtaen seisaalleen kuin äkillisen valon kirkastamana. "Niin — se oli nimeni — ja tuo on vanhan rakkaan opettajani ääni ja muoto!"
Koulumestari heittäysi hänen syliinsä, puristi häntä rintaansa vasten ilon hurmiossa, joka värisytteli hänen koko ruumistaan, nyyhki herkkähermoisesti ja vihdoin, Raamatun kielellä sanoen, korotti äänensä ja itki. Eversti Mannering turvausi nenäliinaansa, Pleydell mursi haventa ja pyyhkieli silmälasejaan, ja kunnon Dinmont huudahti purskahdettuaan kahdesti äänekkääseen niiskutukseen: "Lemmon mies — hän on saanut minut siihen mitä en ole äitimuorin kuolemasta saakka kokenut."
"No, no", sanoi lakimies viimein, "hiljaisuutta oikeudessa. — Meidän on kiistettävä taitavaa riitapuolta vastaan; emme saa ollenkaan hukata aikaa tietojemme keräämisessä — kenties on jotakin tehtävä jo ennen päivän valkenemista — eihän voi tietää."