Jälkimäiset eivät vähään aikaan kyenneet kuvittelemaankaan sotaa todelliseksi. Mutta he huomasivat sen erä erältään: metsänvartija rusikoitsi heidän lapsiansa, tavottaessaan heidät kielletyiltä retkiltä; siltavouti korjasi takavarikkoon heidän aasinsa, jos nämä oli jätetty viljelysmaille taikkapa vastoin valtamaantie-asetusta laskettu tienvieriäkään kaluamaan; konstaapeli alkoi tehdä uteliaita tiedustuksia heidän elannostaan ja toimeentulostaan, kummastellen sitä, että miehet kaiken päivää lojuivat hökkeleissä ja olivat parhaan osan yötä liikkeellä.
Asiain tälle kannalle kehityttyä mustalaiset siekailematta ryhtyivät kostantotoimiin. Ellangowanin kanakuntia ryöstettiin, hänen palttinoitansa varastettiin kuivausnuorilta tai valkaisupyörtänöiltä, hänen kalavesillään käytiin, hänen koiriaan siepattiin, kasvavia puitaan katkottiin tai kolottiin. Paljon pikku ilkivaltaisuuksia tehtiin ja monia niistä ilmeisesti pelkästä ilkikurisuudesta. Toiselta puolen sinkoili vangitsemiskäskyjä, määräten syyllisiä armotta takaa-ajettavaksi, etsiskeltäväksi, kiinni otettavaksi ja pidätettäväksi; eikä näppäryyskään pelastanut joitakuita tuhontekijöitä joutumasta syyhyn. Yksi näistä, vankka nuori mies, joka oli toisinaan käynyt merellä kalastelemassa, luovutettiin D——n merisoturiksi-oton kapteenille; kaksi alaikäistä piestiin, ja muuan egyptiläinen eukko lähetettiin työvankilaan.
Yhäti eivät mustalaiset silti hievahtaneetkaan poistuakseen niin kauvan asumaltansa paikalta, ja mr. Bertram oli haluton riistämään heiltä ikivanhaa "turvakaupunkia". Sissisotaa jatkui siten kuukausimäärin, vihollisuuksien kumpaiseltakaan puolelta yltymättä tai heikkenemättä.
8 luku.
HÄÄTÖ.
Skotlantilaisen anastussodan alkua ja kehitystä seuratessamme emme saa jättää mainitsematta, että oli vuosia vierryt ja viidettä syntymäpäiväänsä lähentelevästä pikku Harry Bertramista sukeutunut niin reima ja vilkas ihmisvesa kuin on konsanaan puumiekkaa vuollut ja kaisloista krenatierin lakkia punoskellut. Aikaisin kehittynyt luonteen reippaus teki hänestä jo pikku samoilijan; hän tunsi hyvin jok'ainoan tilkun rinneniittyä ja notkoa Ellangowanin ympäristöllä ja osasi soperrella, mitkä norot kasvoivat sievimpiä kukkasia ja missä viidassa pähkinät olivat kypsimmillään. Monasti hän säikytteli hoitajiansa kapuamalla vanhan linnan raunioissa, ja useammin kuin kerran oli hän vaivihkaa retkeillyt mustalaiskylään asti.
Tällöin hänet tavallisesti toi takaisin Meg Merrilies, joka nähtävästi ei ulottanut nyreyttänsä lapseen, vaikka häntä ei saatu astumaan sisälle Ellangowanin kartanoon sen koommin kun hänen veljenpoikansa oli luovutettu merisoturien ottajille. Sitä vastoin hän useasti sai väijyskellyksi lapsen kävelyitä, laulellakseen hänelle jonkun mustalaislaulun, antaakseen aasinsa hänen ratsastettavakseen ja työntääkseen hänen taskuunsa piparikakun tai punaposkisen omenan. Tämän naisen vanha kiintymys sukuun näytti kaikilla muilla suunnilla torjuttuna ja ehkäistynä riemuitsevan saadessaan vielä jonkunkaan helliäkseen ja vaaliskellakseen. Hän ennusteli sataan kertaan, että nuoresta mr. Harrysta koituisi sukunsa ylpeys, "eikä ole sellaista vesaa ollut ikipitkiin aikoihin, aina Arthur Mac-Dingawaiesta saakka, joka sai surmansa Verisen Lahden ottelussa; nykyinenpä karahka ei kelpaa muuksi kuin hädin polttopuuksi". Kerran hän lapsen sairastaessa makasi kaiken yötä ikkunan alla hymisten runoa, jonka uskoi verrattomaksi kuumeen karkottajaksi, eikä häntä saatu tulemaan taloon eikä jättämään vartiopaikkaansa ennen kuin kuuli vaaran väistyneen.
Vaimon kiintymys lapseen alkoi herättää epäluuloa, ei kylläkään hovinherrassa, tämä kun ei koskaan ollut joutuisa uumoilemaan pahaa, vaan hänen vaimossaan, joka oli heikko terveydeltään ja raskaalla mielellä. Hän oli siunatussa tilassa nyt toistamiseen ja pitkällä, ja kun ei voinut itse liikuskella kävelyillä ja Harryn hoitajatar oli nuori ja ajattelematon, pyyteli hän mestari Sampsonia ottamaan toimekseen pitää poikaa silmällä tämän harhamatkoilla, milloin ei muuta seuralaista ollut saapuvilla. Koulumestari rakasti nuorta hoidokkiaan ja oli hurmaannuksissaan omasta menestyksestään, saatuaan hänet jo niin pitkälle opin uralla kuin kolmitavuisten sanojen tavaamiseen.
Sietämätön oli ajatus, että tämä oppinut ihmelapsi joutuisi mustalaisten siepattavaksi kuin toinen Adam Smith.[18] Niinpä hän auliisti ryhtyikin tehtävään, joka oli hänen kaikkia elämäntapojaan vastaan, ja hänen nähtiin harppailevan hautoen matemaattista tehtävää päässään ja suuntaillen katseensa viisivuotiaaseen poikaan, jonka puikkelehtimiset johtivat hänet lukemattomiin kiusallisiin pälkäisiin.
Kahdesti kaahasi koulumestaria äkäinen lehmä, kerran liukahti hän astuinkiviltä puroon ja toisena kertana vajosi vyötäisiänsä myöten Lochendin hetteeseen, yrittäessään taittaa ulpukkaa nuorelle lairdille. Sampsonin siitä pelastaneet kylänvaimot arvelivat, että "lairdi voisi yhtä hyvin uskoa poikansa varjelun perunamaan variksenpeljätille"; mutta sävyisä koulumestari kesti kaikki tapaturmansa yhtä häiriintymättömän vakavana kuin tyynenäkin. "Ta-va-ton-ta!" oli ainoa huudahdus, minkä ne konsanaan kirvottivat paljon koetellun miehen huulilta.