"Ei, se kaikki jättäkääkin minulle", huomautti neuvos; "se on minun ammattini, Heikku, minä ansaitsen siitä rahaa".[62]
"Eihän meikäläisen tietenkään sovi", puheli Dinmont, "puhutella herrasväkeä; mutta jos kapteenin asiata voitaisiin rahalla avitella, ja sanotaanhan, ettei mihinkään juttuun rahatta pääse —"
"Paitsi lauvantai-iltana", sanoi Pleydell.
"Niinpä niin, mutta palkkiostaan kieltäytyessään teidän arvoisuutenne hylkäsi jutunkin, niin että kyllä minä en vain enää teitä lauvantai-iltoina vaivaa — mutta piti sanomani, että matkassani on massissa jonkun verran kultaa, joka on kuin kapteenin omaa, sillä sinä me olemme Ailie ja minä sitä jo entuudestaan pitäneet."
"Ei, ei, Liddesdale — ei ole tarvis, ei vähääkään tarvis — pidä rahasi kartuttaaksesi laumojasi."
"Kartuttaakseniko laumojani? Mr. Pleydell, teidän arvoisuutenne tuntee paljon asioita, mutta ettepä tunne Kaarlolaa — se on jo niin täyteen varustettu, että voimme siitä vuotuisesti kuudensadan naulan paikkeille myydäkin, lihoineen vuotineen — ei, ei."
"No ettekö voi ottaa toista tilaa?"
"Enpä tiedä — herttua ei ole oikein halullinen antamaan tiluksia vuokralle, eikä hän saa luonnoltaan häädetyksi entisiäkään alustalaisia; enkäpä minä itsekään mielelläni kiertelisi antamassa tietoja ja korotuttamassa naapurieni vuokria."
"Mitä, etkö sille dawstonilaisellekaan naapurillesi?"
"Jaakolleko? Enhän toki; hän on uppiniskainen jukuri ja kinaileva rajoistaan, joista jo olemme moniaan kerran joutuneet käsirysyyn; mutta lempo minut vieköön, jos Dawstonin Jaakollekaan vääryyttä tekisin."