"Sinä olet kelpo mies", sanoi asianajaja; "käyhän levolle. Takaanpa nukkuvasikin sikeämmin kuin moni mies, joka heittää yltään kirjaillun samettitakin ja pistää kultaompeleisen yömyssyn päähänsä. — Eversti, näen kadonneen lampaamme saaneen kaiken huomionne. Mutta Barnesin täytyy herättää minut kello seitsemältä aamulla, sillä minun palvelijani on unelias nahjus; ja arvaanpa kirjurilleni, Driverille, Clarencen kohtalon koituneen[63] ja hänen jo hukkuneen aamilliseen oluttanne, sillä mrs. Allan lupasi tehdä hänen olonsa mukavaksi ja on kyllä pian havainnut, mitä hän siitä sitoumuksesta odottaa. Hyvää yötä, eversti — hyvää yötä, mestari Sampson — hyvää yötä, Dinmont suoramielinen — hyvää yötä, viimeiseksi kaikista, uusi päämies Bertramien, Mac-Dingawaiein, Knarthien, Arthien, Godfreyien, Dennisien ja Rolandien sekä, viimeisenä ja rakkaimpana nimityksenä, Ellangowanin maitten ja parooniuden käytännön ja tulojen perillinen squire Lewis Bertramin perintösäännön alaisena jälkeläisenä suoraan alenevassa polvessa."
Niin sanoen vanha herra otti kynttilänsä ja läksi huoneesta; seurue hajaantui, koulumestarin vielä kerran syleiltyä "pikku Harry Bertramiaan", joksi hän yhä nimitti kuuden jalan mittaista nuorta soturia.
51 luku.
RAUHAA JA RAKKAUTTA.
Edellisenä iltana määräämällänsä hetkellä istui uupumaton lakimies kelpo takkatulen ja kahden vahakynttilän ääressä, samettilakki päässään ja koruompeleinen silkkinen yönuttu yllään, puuhakkaasti järjestellen muistiinpanojaan Frank Kennedyn murhan todistuskappaleista ja vihjeistä. Oli myös lähetetty pikaviesti kutsumaan mr. Mac-Morlania saapuville Woodbourneen tärkeälle asialle niin joutuin kuin mahdollista. Dinmont ei pitänyt kiirettä nousemisellaan, edellisen illan tapauksista väsyksissään ollen ja huomaten Woodbournen mukavuudet paljoa miellyttävämmiksi kuin Mac-Guffogin. Bertram olisi kärsimättömyydessään saattanut lähteä liikkeelle aikaisemmin, mutta eversti Mannering oli vihjannut aikovansa pistäytyä hänen huoneeseensa aamulla, joten hän ei tahtonut poistua sieltä. Ennen tätä käyntiä oli hän pukeutunut, kun Barnes herransa määräyksestä oli varustanut hänelle kaikkea tarpeellista vaatetavaraa, ja odotti nyt jännittyneenä isäntänsä lupaamaa puhuttelua.
Pian ilmotti kevyt naputus everstin, ja miehet puhelivat kahden kesken kauvan ja molemminpuoliseksi tyydytykseksi. Kumpainenkin kuitenkin salasi toiseltaan yhden seikan. Mannering ei saanut ilmaistuksi tähtientietäjä-ennustustaan, ja helposti käsitettävistä syistä ei Bertram antanut ilmi rakkaussuhdettansa Juliaan. Muuten oli heidän haastelunsa kaikin puolin avointa ja molemmille mieluista, ja läheni lopuksi everstin puolelta sydämellisyyttäkin. Bertram huolellisesti mukaannutti oman esiintymisensä isäntänsä sävyyn ja tuntui pikemmin kiitollisuudella ja mielihyvällä ottavan vastaan hänen ystävällisyytensä kuin tavottelevan sitä miellyttelyllä.
Miss Bertram oli aamiaishuoneessa, kun Sampson laaposti sisälle kasvot pelkkää hymyä säihkyvinä. Näin harvinainen ilmiö sai Lucyn ensin arvelemaan, että joku oli puijannut häntä kujeella, joka oli hänet saattanut hurmaannuksiin. Istuttuaan jonkun aikaa silmiään kieritellen ja suu avoinna ällistellen hän viimein alotti:
"Ja mitä ajattelette hänestä, miss Lucy?"
"Ajattelen kenestä, mr. Sampson?" kysyi nuori neiti.
"Har — ei — hänestä, tiedättehän?" kysyi jälleen koulumestari.