"Mutta rohkenenpa toivoa", virkkoi Bertram, "että saamme kaikin nähdä parempia päiviä. Kaikki kärsimämme korvautuu, koska taivas on minulle toimittanut keinoja ja ystäviä oikeuteni saattamiseksi voimaan."
"Ystäviäpä todella!" säesti koulumestari, "ja Hänen lähettämiään, kuten oikein sanotte, jota minä aikaisin opetin teidät muistamaan kaiken hyvän antajana. On suuri eversti Mannering Itä-Intiasta, soturi hamasta syntymästään, mutta ei vähemmin syvällisesti oppinut mies, kun hänen vaillinaisia opiskelutilaisuuksiansa ajattelee. On lisäksi suuri asianajaja mr. Pleydell, joka hänkin on syvällisesti oppinut mies, vaikka laskeutuukin opin arvolle sopimattomiin turhuuksiin. On niinikään mr. Andrew Dinmont, jonka en tiedä suurtakaan oppia omaavan, mutta vanhan ajan patriarkkain tavoin hän on taitava siinä, mikä koskee katraita ja laumoja. Lopuksipa olen minäkin, jonka tilaisuudet opin uralla kulkemiseen, ollen suuremmat kuin edellä sanottujen arvoisain henkilöiden, eivät ole, jos minun sopii sanoa, jääneet minulta sikseen, mikäli kehnot lahjani ovat suoneet minun niistä hyötyä. Totisesti, pikku Harry, täytyykin meidän joutuin palata opintoihimme. Minä alotan alkuperusteista — niin, minä kohennan kasvatuksesi kunnolliseksi aina englannin kieliopin oikeasta tiedosta hamaan hepreaankin tai kaldeaan saakka."
Lukija huomannee Sampsonin tällä kertaa suunnattomasti runsassanaisemmaksi kuin tähän asti on ilmennyt. Syynä oli se, että hänen oppilaansa palattua pyrkivät hänen ajatuksensa heti takaisin alkuperäiseen lähtökohtaan, ja hänellä oli sekaannuksissaan mitä innokkain halu ryhtyä jälleen tavauttamaan ja luettamaan nuorta Bertramia. Tämä oli sitä naurettavampaa, kun hän ei Lucyyn nähden omaksunut mitään sellaista holhousvaltaa. Mutta jälkimäinen olikin varttunut hänen katsantonsa alaisena ja vähitellen vapautunut hänen vaaliskelustaan, mikäli oli vuosia vierryt ja tytölle tietoja kertynyt, samalla kun koulumestari oli vaistomaisesti tajunnut oman epätapaisuutensa sievän käytöksen kannalta katsoen. Mutta Harrya hän aluksi useimmiten johtui ajattelemaan jokseenkin siltä kannalta, jolle oli hänet jättänyt.
Samoista elpyvän arvovallan tunteista hän viehtyi hänelle ylenpalttiseen puheliaisuuteen, ja kuten ihmiset harvoin tavallisuuttansa runsaammin puhelevat itseänsä paljastamalta, antoi hänkin puhuttelemiensa selvästi ymmärtää, että joskin hän umpimähkään alistui melkein kenen tahansa mielipiteisiin ja käskyihin, mikäli nämä suvaitsivat sellaisia antaa, niin se tapahtui siinä sisällisessä vakuutuksessa, että opin uralla hän oli verrattomasti ylempänä kuin he kaikki yhteensä. Tällähaavaa se vihjaus kuitenkin sattui tarkkaamattomiin korviin, sillä sisar ja veli olivat liiaksi innostuneet kyselemään ja kuulemaan entisistä oloistaan tietoja, paljoakaan seuratakseen arvoisan koulumestarin haastelua.
Bertramin luota läksi eversti Mannering Julian pukuhuoneeseen ja lähetti pois hänen seuranaisensa. "Isä hyvä", virkkoi tytär hänen tullessaan, "olette unohtanut viimeöisen valvomisemme ja tuskin myöntänyt minulle aikaa hiusteni suorimiseen, vaikka teidän täytyi huomata, kuinka ne nousivat pystyyn ihme-ilmestyksistä".
"Tällä kertaa on minulla asiaa pääsi sisustalle, Julia; ulkopuolen palautan tuotapikaa mrs. Mincingisi hoivaan."
"Hyväinen aika, isä", vastasi miss Mannering, "ajatelkaahan, kuinka sekaannuksissa ovat kaikki aatokseni, ja tekö ne kiireen kautta suorisitte! Jos Mincing menettelisi omassa osassaan samaten, niin hän repisi puolet tukkaa päästäni."
"Sanokin siis", huomautti eversti, "missä sekaannus on, niin koetan sen suoriinnuttaa kaikella hellävaraisuudella".
"Oi, kaikkialla", tuskaili neitonen, "kaikki on unen tuoksinaa".
"No, koetanpahan sitä sentään selvennellä." Hän antoi Bertramin vaiheista ja tulevaisuudentoiveista lyhyen selostuksen, jota Julia kuunteli huonosti salautuvalla jännityksellä. "No", lopetti hänen isänsä, "valaisiko se aatoksiasi asiasta?"