"Hämmensi entistä pahemmin, isä hyvä", sanoi Julia. "Ilmestyy tuollainen nuori mies Intiasta, oltuaan kuolleeksi luultuna, kuin suuri retkeilijä Abulfuaris sisarensa Canzaden ja toimellisen veljensä Hurin luokse. Vertaukseni ontunee hiukan — Canzade oli hänen vaimonsa — mutta Lucy esittäköön toista ja koulumestari toista. Ja sitten esiytyy tuo vilkas skotlantilaisen lakimiehen hulluttelija kuin murhenäytelmän lopussa ivailus. — Ja kuinka hupaista onkaan, jos Lucy saa omaisuutensa takaisin!"
"Minäpä arvelen", huomautti eversti, "jutun salaperäisimmäksi ilmiöksi sitä, että miss Julia Mannering, jonka on täytynyt tietää, mitä mielen ahdistusta hänen isänsä on tuntenut nuoren Brownin eli siis Bertramin kohtalosta, on tavannut hänet Hazlewoodin tapaturman sattuessa eikä kuitenkaan ole sanaakaan hiiskunut isälleen, vaan antanut etsiskellä nuorta miestä epäiltävänä pahantekijänä ja salamurhan yrittäjänä".
Julia oli hätäisesti kerännyt kaiken rohkeutensa kohdatakseen isänsä puhuttelua, mutta ei nyt kyennytkään reipastautumaan; hän painoi äänetönnä päänsä alas, turhaan yritettyään änkätä, ettei hän kohdatessaan muistanut Brownia.
"Ei vastausta! — No, Julia", pitkitti hänen isänsä vakavasti, mutta lempeästi, "salli minun kysyä sinulta, sen ainoanko kerran olet nähnyt Brownin hänen palattuaan Intiasta? — Ei vieläkään vastausta. Minun täytyy siis tietenkin otaksua, että kerta ei ollut ensimäinen. — Yhäti vastaamatta. Julia Mannering, olepas hyvä ja vastaa minulle — tämäkö nuori mies se tuli ikkunasi alle puhelemaan kanssasi sinun asuessasi Mervyn Hallissa? Julia — minä käsken — minä pyydän sinua olemaan suora."
Miss Mannering kohotti päätänsä. "Minä olen ollut, isä — olen kai vieläkin hyvin hupsu — ja sitä tukalampi minun kenties on teidän läsnäollessanne kohdata tuota herrasmiestä, joka on ollut ainakin osallisena hupsuuteeni, vaikkeikaan ihan sen aiheuttajana." —. Hän vaikeni lyhyeen.
"Onko minun siis käsitettävä", kysyi Mannering, "että hän oli serenaadin antajana Mervyn Hallissa?"
Sanantavassa sointui jotakin rohkaisevaa Julialle. "Hän se todellakin oli, isä; ja jos olen kovin väärässä, kuten olen useasti ajatellut, niin on minulla puolustustakin."
"Ja mikä se on?" vastasi eversti, puhuen nopeaan ja hieman tylysti.
"En rohkene sitä nimetä, sir — mutta —" Hän avasi pienen lippaan ja pisti muutamia kirjeitä hänen käteensä; "annan teille nämä, nähdäksenne miten tämä suhde alkoi ja kuka sitä edisti."
Mannering vei käärön ikkunan ääreen — hänen ylpeytensä epäsi etäämmäksi vetäytymisen — ja vilkaisi kirjeitä sieltä täältä, epävakaisin silmin ja kuohuvin tuntein. Mutta stoalaisuus tuli kuitenkin ajoissa hänen avukseen, tuo viisaustiede, joka ylpeydestä versoen kuitenkin usein kantaa hyveen hedelmiä. Hän palasi tyttärensä luo niin lujamielisen näköisenä kuin tunteiltaan sai tekeytyneeksi.