"Ja miltä tuntuu nyt?" kysyi eukon käreä ja epäsointuinen ääni. "Enkö sanonut näin käyvän — vieläpä tässä samaisessa luolassa, jossa piileksitte teon jälkeen?"
"Wetter und sturm, akan pahalainen!" vastasi Hatteraick, "veisaa hornanmessusi sitte kun sitä tarvitaan. Oletko Glossinia nähnyt?"
"En", vastasi Meg Merrilies; "olet iskenyt harhaan, senkin verenvuodattaja, eikä sinulla nyt ole mitään odotettavissa kiusaajalta".
"Hagel!" noitui konna, "olisinpa hänen kurkussaan kiinni! Ja mitä tässä nyt pitää tehdä?"
"Tehdäkö?" vastasi mustalainen; "kuolla kuin mies tai joutua hirteen kuin koira!"
"Hirteen, ämmän perhana! Se hamppu ei ole kylvetty, jolla minut hirtetään."
"On kylvetty, ja kasvanut, ja häkilöitty, ja punottu, Enkö sinulle sanonut, kun rukouksistani huolimatta tahdoit viedä matkassasi pikku Harry Bertramin — enkö sinulle sanonut hänen palaavan täytettyänsä kohtalonsa vierailla mailla yhdenteenkolmatta ikävuoteensa asti? Enkö sanonut vanhan tulen hiipuvan kipinään asti, mutta viriävän uudestaan?"
"Kyllä, muori, sanoit sinä niin", vastasi Hatteraick, ja hänen äänessään tuntui jotakin toivottomuutta sointuvan, "ja donner und blitzen, uskonkin puhuneesi totta! Tuo Ellangowanin junkkari on kaiken aikaa uhkaillut karina edessäni, ja nyt on Glossinin kirottujen vehkeiden takia miehistöni ajettu hajalleen, veneeni tuhotut ja kaiketi lokerttikin anastettu — siihen ei jäänyt väkeä kylliksi edes hoitelemaan purjeita, saati sitä puolustamaan — mutauslauttakin sen olisi saanut vallatuksi. Ja mitä nyt omistajat sanovat? — Hagel und sturm, en enää ikinä rohkene palata Flushingiin."
"Ei ikinä tarvitsekaan", huomautti mustalainen.
"Mitä siellä teet", kysyi hänen kumppaninsa, "ja miksi noin sanot?"