UUSI ELLANGOWAN.
Noin kolmen neljännestunnin kuluttua, vaikka aseman epävarmuus ja vaarallisuus sai ajan tuntumaan kolmin verroin pitemmältä, kuului ulkoa nuoren Hazlewoodin ääni. "Täällä olen", huusi hän, "ja riittävästi väkeä mukanani".
"Tulkaahan sitte sisälle", vastasi Bertram vartionsa päättymisestä hyvinkin huojentuneena. Hazlewood saapui parin kolmen maalaisen kanssa, joista yksi toimi rauhantuomarin apurina. He nostivat ylös Hatteraickin ja kantoivat häntä niin pitkälle kuin käytävän mataloituva korkeus salli; sitte he laskivat hänet seljälleen ja raahata retuuttivat perässään, sillä hän ei millään suostuttelulla taipunut auttamaan kuljetusta omin ponnistuksin. Hän virui äänetönnä ja hervotonna heidän käsissään kuin hengetön ruumis, kykenemättömänä vastustamaan, mutta millään tavoin keventämättäkään heidän hommiaan.
Kun hänet oli riepoteltu päivänvaloon ja pystytetty jaloilleen muutamien luolan ulkopuolelle jääneiden miesten kannattelemaksi, näytti häntä tyrmistyttävän ja huikaisevan äkillinen luolansa pimeyden vaihtuminen. Muiden järjestellessä Meg Merriliesin siirtämistä yrittivät Hatteraickin vartioksi jääneet saada hänet istuutumaan kallionjärkäleelle, joka oli lähellä nousuveden rajaa. Ankara väristys puistutti tuokion hänen rautaista varttansa, kun hän rimpuili vastaan. "Ei siihen — hagel! — ettehän minua toki siihen pakota istumaan?"
Nämä olivat hänen ainoat sanansa, mutta niiden merkitys ja äänessä sointuva tuskainen kauhu ilmaisivat, mitä hänen mielessään liikkui.
Kun myöskin Meg Merrilies oli siirretty luolasta, niin hellävaraisesti kuin päinsä kävi, neuvottelivat he, minne hänet kannettaisiin. Hazlewood oli lähettänyt kutsun lääkärille ja esitti haavottuneen sillävälin kuljetettavaksi lähimpään mökkiin. Mutta tämä huudahti hyvin painavasti: "Ei, ei, ei! Derncleughin Harjalle — Derncleughin Harjalle — henki ei vapaudu tomusta muualla kuin siellä."
"Teidän on luullakseni noudatettava hänen tahtoaan", arveli Bertram; "muutoin pahentaa hänen kiusaantunut mielikuvituksensa haavasta johtuvaa kuumetta".
Niinpä kannettiin hänet holvihuoneeseen. Matkalla näytti hänen mielensä enemmän pohtivan äskeistä kohtausta kuin omaa lähenevää kuolemaansa. "Kolme niitä hyökkäsi hänen päälleen — minä toin nuo kaksi — mutta ken oli kolmas? Varmaankin hän itse, palanneena ottamaan oman kostonsa!"
Hänen mielikuvitukseensa oli ilmeisesti tehnyt voimakkaan vaikutuksen Hazlewoodin odottamaton ilmestyminen, Hatteraickin nopea tihutyö kun ei ollut suonut hänelle aikaa tuntea tulijaa. Usein palasi hän samaan asiaan.
Hazlewood selitti saapumisensa Bertramille, kertoen Manneringin neuvosta pitäneensä heitä jonkun aikaa silmällä. Huomatessaan heidän katoavan luolaan oli hän ryöminyt perässä, aikoen ilmottaa tulonsa ja asiansa. Mutta pimeässä oli hän sattunut kouraisemaan Dinmontia jalasta ja siten ollut aiheuttamaisillaan onnettomuuden, jonka tosiaan oli torjunut vain urhean talonpojan mielenmaltti ja hätääntymättömyys.