TURMION PÄIVÄ.
Vireänä virkakautenaan ei mr. Bertram tulliasioitakaan unohtanut. Man-saaren siihen aikaan erityisesti helpottama salakuljetus oli yleinen pitkin Skotlanin koko lounaisrannikkoa. Melkein kaikki kansa otti niihin puuhiin osaa; vallassääty suvaitsi niitä, ja tullivirkamiehillä oli velvollisuutensa hoitamisessa useasti vastusta niistä, joiden olisi pitänyt heitä tukea.
Niillä seuduin oli siihen aikaan matkatarkastajana muuan Francis Kennedy, jota jo on kertomuksessamme mainittu, — tanakka, päättäväinen ja toimekas mies, joka oli tehnyt suuria takavarikkoja ja sikäli joutunut vihoihin niiden kanssa, joilla oli etua "suorasta kaupasta", kuten he salakuljettajan ammattia nimittivät. Tämä henkilö oli erään aatelismiehen avioton poika; se seikka sekä hänen iloinen toverillisuutensa ja hyvä lauluvarastonsa hankkivat hänelle tuolloin tällöin pääsyn paikkakuntansa herrasmiesten seuraan, ja hän oli moniaan heidän urheiluklubinsakin jäsen, ollen erityisen harjaantunut siihen alaan.
Ellangowanissa oli Kennedy usein ja mielellään nähtynä vieraana. Hänen eloisuutensa vapautti mr. Bertramin ajattelun vaivasta ja siitä ponnistelusta, mitä hänelle tuotti yksityiskohtaisen aatosyhteyden säilyttäminen, samalla kun saatiin oivallista keskustelun aihetta niistä uskaliaista ja vaarallisista uroteoista, joihin virkansa hoitaminen oli häntä johtanut. Tuollaiset seikkailut viehättivät Ellangowanin lairdia, ja Kennedyn seuran tuottama huvi oli hänelle oivallisena syynä kertojan suosimiseen ja auttamiseen vihatun ja uskalletun velvollisuutensa täyttämisessä.
"Frank Kennedy", tapasi hän puhella, "on herrasmies, vaikka vihkimättömästä liitosta syntynyt — hän on sukua Ellangowanin haaralle Glengubblen omistajain kautta. Viimeinen Glengubblen lairdi olisi jättänyt maatilan Ellangowaneille; mutta sattumalta Harrigatessa käväistessään hän kohtasi siellä miss Jean Hadawayn — sivumennen sanoen, Vihreä Lohikäärme on Harrigatessa parempi majatalo kuin se toinen — mutta mitä Frank Kennedyyn tulee, niin hän on tavallaan herrasmies syntyjään, ja on häpeä olla auttelematta häntä noita salakuljettajain heittiöitä vastaan."
Sitte kun tuomio- ja täytäntöönpanovalta olivat täten liittoutuneet, sattui kapteeni Dirk Hatteraick tyhjentämään lastillisen väkijuomia ja muuta salakuljetustavaraa rantahietikolle jokseenkin lähelle Ellangowania. Luottaen siihen penseyteen, jota hovinherra oli ennen osottanut tuollaisia lainrikkomuksia kohtaan, ei hän puuhiansa kovinkaan hätäisesti piilotellut eikä joudutellut. Siitä oli seurauksena, että mr. Frank Kennedy Ellangowanin valtuuttamana, apunansa muutamia lairdin miehiä, jotka hyvin tunsivat seudun, ja osasto sotaväkeä, karkasi nassakoihin, kääryihin ja säkkeihin käsiksi. Hurjalla kahakalla, jossa annettiin ja saatiin pahoja haavoja, onnistui hänen painaltaa virastonsa leveä nuoli tavaroihin ja voittokulkueessa kuljetuttaa ne lähimpään tullikamariin. Dirk Hatteraick vannoi hollanniksi, saksaksi ja englanniksi täydelleen ja koron kanssa maksavansa sekä ryöstäjälle että hänen apureilleen; ja kaikki, jotka hänet tunsivat, arvelivat hänen todenmukaisesti pitävän sanansa.
Muutamia päiviä mustalaisheimon lähdön jälkeen kysyi mr. Bertram aamiaispöydässä puolisoltaan, eikö nyt ollut pikku Harryn syntymäpäivä?
"Viiden vuoden vanha ummelleen tänä siunattuna päivänä", vastasi mrs. Bertram; "voimme siis katsastaa englantilaisen herrasmiehen kirjelappua".
Mr. Bertram mielellään näytti mahtipontisuutta pikku seikoissa. "Ei, rakkaani; huomenna vasta. Viime kerralla mainitsi meille käräjillä sheriffi, että dies — että dies inceptus — sanalla sanoen, latinaa sinä et ymmärrä, mutta se merkitsee, että määräpäivä alkaa vasta loputtuansa."
"Tuo kuulostaa järjettömältä, Godfrey."