"En tahdo teitä keskeyttää, mr. Glossin", tokaisi Pleydell, "kysyn vain, keneksi te tämän nuoren miehen sanotte?"
"Ka, minä sanon", vastasi Glossin, "ja tuo mies" — Hatteraickiin katsahtaen — "varmaankin tietää, että hän on edesmenneen Ellangowanin avioton poika erään Janet Lightoheelin kanssa, joka meni jälkeenpäin Annanin lähistölle naimisiin laivapuuseppä Hewitille. Hänen nimensä on Godfrey Bertram Hewit, jolla nimellä hänet merkittiin 'Royal Garoline'-tullipurren kirjoihin".
"Vai niin?" sanoi Pleydell. "Varsin uskottava juttu! Mutta pysähtymättäkään muutamiin silmien, hipiän ja muun sellaisen eroavaisuuksiin — olkaa hyvä ja käykää tänne, sir." Nuori merimies astui esille. "Tässä", jatkoi neuvos, "on oikea mies, Godfrey Bertram Hewit, saapuneena eilen illalla Antiguasta Liverpoolin kautta, Länsi-Intiassa kulkevan kauppalaivan perämies ja hyvällä uralla maailmassa, vaikka hän tuli siihen hiukan säännöttömällä tavalla".
Muiden tuomarien puhutellessa tätä nuorta miestä Pleydell otti pöydältä paperien seasta käteensä Hatteraickin vanhan lompakon. Salakuljettajan omituinen katse sai terävä-älyisen lakimiehen ajattelemaan, että siinä oli jotakin huomioon otettavaa. Sen vuoksi hän otti siinä olleet paperit vielä tutkittavakseen, laskien lompakon pöydälle, mutta havaitsi heti, että vangin mielenkiinto etsintään oli laimentunut. "Lompakossa täytyy yhäti olla jotakin merkillistä", ajatteli Pleydell ja alkoi sitä jälleen tutkistella, kunnes perinpohjaisesti penkoessaan keksi pahvin ja nahan välistä halkeaman, josta veti esille kolme pientä paperisuikaletta. Pleydell pyysi nyt Glossiniin kääntyen tätä mainitsemaan heille, oliko hän ollut apuna Kennedyn ruumiin ja isäntänsä lapsen etsinnässä onnettomuuspäivänä.
"En — tuota — olin", vastasi omantuntonsa hätäännyttämä Glossin.
"On sentään merkillistä", huomautti asianajaja, "että vaikka te kuuluitte Ellangowanin huonekuntaan, en muista olleenne kuulusteltavana tai edes näyttäytyneenne minulle koko tutkimuksen aikana?"
"Minun oli matkustettava Lontooseen", vastasi Glossin, "kovin tähdellisellä asialla tuon surullisen tapauksen jälkeisenä aamuna".
"Kirjuri", käski Pleydell, "merkitkää pöytäkirjaan se vastaus. — Oletan asiananne, mr. Glossin, olleen muuttaa rahaksi nämä kolme hrain Vanbeest ja Vanbruggenin maksettavaksi asettamaanne vekseliä, jotka heidän puolestaan on ihan murhapäivänä tunnustanut Dirk Hatteraick. Onnittelen teitä siitä, että ne on täydesti suoritettu, kuten jälkimerkinnästä huomaan. Luullakseni olivat mahdollisuudet sitä vastaan." Glossin näytti nolostuneelta. "Tämä alkuperäinen todistuskappale", jatkoi mr. Pleydell, "vahvistaa sen selonteon, jonka on antanut teidän käyttäytymisestänne tuossa tilaisuudessa eräs Gabriel Faa. Hän on nyt pidätettynä hallussamme ja kuuli koko sopimuksenhieronnan teidän ja tuon arvoisan vangin kesken. — Onko teillä mitään selitystä annettavana?"
"Mr. Pleydell", vastasi Glossin hyvin levollisena pysyen, "varmaankaan ette minun asiamiehenäni neuvoisi minua hetken kiireessä vastaamaan syytökseen, jota ihmiskunnan kurjimmat hulttiot näyttävät olevan valmiit pattovaloilla vahvistamaan".
"Minun neuvoni", selitti neuvos, "määräisi käsitykseni viattomuudestanne tai syyllisyydestänne. Teidän kohdassanne arvelen teidän noudattavan viisainta menettelyä; mutta käsitättehän, että teidät on pidätettävä?"