Mieli tulvillaan tulevaisen petturuuden suunnitelmia entisen kunnottomuuden peittämiseksi käytti hän aikansa niiden järjestelyyn ja sommitteluun, kunnes Mac-Guffog toi illallisen. Tämä oli, kuten tiedämme, nyt hoidettavakseen saamansa vangin vanha ja likeinen tuttava. Annettuaan vartijalle lasillisen konjakkia ja tunnusteltuaan häntä joillakuilla mairitteluilla, lausui Glossin pyyntönsä, että toinen auttaisi hänet puheluun Dirk Hatteraickin kanssa.
"Mahdotonta, kerrassaan mahdotonta! Se on vastoin mr. Mac-Morlanin nimenomaista kieltoa, eikä kapteeni" — kuten piirivankilan johtajaa Skotlannissa nimitetään — "ikinä antaisi minulle anteeksi".
"Mutta mistä hän sen tietäisi?" virkkoi Glossin ja sujautti pari guineaa Mac-Guffogin käteen.
Vartija punnitsi kultaa kämmenellään ja katseli Glossinia terävästi. "Niinpä niin, mr. Glossin, tunnette te talon tavat. — Kuulkaahan, sulkemistunnilla minä palaan ja vien teidät ylikertaan hänen luokseen. Mutta teidän on oltava kaiken yötä hänen kopissaan, sillä minun on pakko jättää avaimet kapteenille yöksi — sitte käyn aamulla osastoissa puolta tuntia aikaisemmin kuin tavallista, jotta te pääsette pois ja olette koreasti paikoillanne, kun kapteeni tekee kierroksensa."
Läheisestä kirkon tornista kumahti kymmenen kellonlyöntiä, kun Mac-Guffog saapui pienellä salalyhdyllä varustettuna. Hän supatti Glossinille: "Luiskauttakaa kengät jalastanne ja seuratkaa minua." Glossinin pujahdettua ulos huoneestaan huusi Mac-Guffog äänekkäästi: "Hyvää yötä, sir", ikäänkuin tavanmukaista velvollisuuttaan toimittaessaan puhutellen kammioonsa jäänyttä vankia, ja sulki oven, kolistellen telkeitä huomattavasti. Hän ohjasi sitte Glossinin hyvin jyrkkiä ja kapeita portaita ylös. Niiden päässä oli hengiltä tuomittujen osaston ovi; hän avasi sen salvat ja lukon, antoi Glossinille lyhdyn, viittasi häntä astumaan sisälle ja lukitsi oven hänen takanaan samalla teennäisellä huolellisuudella.
Isossa pimeässä huoneessa ei Glossinin heikko valaistus vähään aikaan antanut hänen mitään nähdä. Viimein hän hämärästi erotti lattian rajasta makuulavan huoneen poikki kulkevan rautakangen läheltä, ja lavalla virui miehen hahmo. Glossin lähestyi häntä. "Dirk Hatteraick!"
"Donner und hagel! Hänen äänensä se on", ärisi vanki istualleen nousten ja kahleitaan kalauttaen; "siispä on uneni tosi! — Mene ja jätä minut rauhaan — se on sinulle parasta."
"Mitä, hyvä ystävä", sanoi Glossin, "annatko muutamien viikkojen vankeuden jo ennakolta masentaa mieltäsi?"
"Kyllä", vastasi konna yrmeästi, "kun minut siitä vain naru päästää! Jätä minut omille oloilleni — mene hommiisi ja käännä tuo kilotus kasvoistani!"
"Pyh, Dirk hyvä, älä pelkäile", viihdytteli Glossin, "minulla on mainio suunnitelma kaiken korjaamiseksi kuntoon".