LOPPU.
Kun Glossin kuoli perillisittä ja kauppahintaa maksamatta, jäi Ellangowanin hovi taaskin, mr. Godfrey Bertramin saamamiesten käsiin; useimpien näiden oikeus oli kuitenkin kumoutuvaa laatua, jos Henry Bertram virallisesti julistettaisiin sukukartanon perilliseksi. Tämä nuori mies luovutti asiansa mr. Pleydellin ja mr. Mac-Morlanin hoitoon, sillä ainoalla ehdolla, että vaikka hänelle kävisi pakolliseksi jälleen palata Intiaan, oli jokainen hänen isänsä oikeuden- ja kunnianmukainen velka hyvitettävä vaatijalleen. Tämän julistuksen kuullessaan Mannering puristi ystävällisesti hänen kättään, ja siitä hetkestä alkaen voidaan sanoa täydellisen ymmärtämisen heidän välillään vallinneen.
Miss Margaret Bertramin säästöillä ja everstin anteliaalla avustuksella pääsi perillinen helpostikin sopimaan isänsä oikeutettujen saamamiesten kanssa, kun taasen hänen lainoppineiden ystäviensä älykkyys ja uuttera tutkinta sai varsinkin Glossinin tileistä ilmi niin monia liikaeriä, että velkamäärä melkoisesti supistui. Näin ollen eivät velkojat epäröineet tunnustaa Bertramin oikeutta ja luovuttaa hänelle hänen esi-isiensä asuinsijaa ja maatiluksia. Koko seurue läksi liikkeelle Woodbournesta ottamaan sukukartanoa haltuunsa, alustalaisten ja naapurien hurratessa; ja niin innokas oli eversti Mannering valvomaan muutamia Bertramille suosittelemiansa parannuksia, että siirtyi perheineen Woodbournesta Ellangowaniin, vaikka tämä toistaiseksi salli paljoa vähemmän ja halvempia mukavuuksia.
Koulumestari-paran aivot olivat ilosta seota hänen palatessaan vanhaan asumukseensa. Hän säntäsi ylös portaita, harpaten kolme astuinta kerrallaan, pienoiseen kehnoon ullakkokamariin, menneitten päiviensä kammioon ja makuuhuoneeseen, jota ei ollut koskaan hänen muististaan häivyttänyt hänen Woodbournessa käyttämänsä paljoa parempi huone. Siellä iski rehellisen miehen mieleen eräs murheellinen ajatus — kirjat! — kolmeenkaan Ellangowanin huoneeseen eivät ne olisi mahtuneet. Tämän jäähdyttävän mietteen hautuessa hänen päässään kutsui hänet äkkiä Mannering avukseen laskemaan joitakuita suhteita isoon ja komeaan rakennukseen, jota suunniteltiin Ellangowanin Uudensijan alalle naapuristonsa raunioiden uhkeutta vastaavaan tyyliin. Pohjapiirustusten eri huoneista havaitsi koulumestari isoimman nimenä olevan KIRJASTO, ja sen vieressä oli sopivan kokoinen kamari nimeltä MR. SAMPSONIN HUONE. — "Tavatonta, tavatonta, ta-va-ton-ta!" huuteli ihastunut koulumestari.
Mr. Pleydell oli joksikin aikaa matkustanut pois, mutta palasi lupauksensa mukaan tuomioistuimien joululomalla. Hän ajoi Ellangowaniin koko seurueen ollessa ulkosalla paitsi everstiä, joka puuhaili rakennusten ja huvitarhojen piirustelussa, ollen siinä taitava ja sellaisiin hommiin mieltynyt.
"Ahaa!" sanoi neuvos, "täälläkö olettekin! Missä ovat neitoset? missä kaunis Julia?"
"Kävelyllä nuoren Hazlewoodin, Bertramin ja kapteeni Delaserren kanssa; kapteeni on Bertramin ystäviä ja vierailee parhaillaan luonamme. Ovat menneet suunnittelemaan Derncleughiin majaa. No, oletteko suoriutunut lakihommistanne?"
"Oivallisesti", vastasi neuvos; "sain nuorukaisemme asian kiireellisenä osotetuksi kansliaoikeuteen. Toimitimme hänet esitellyksi perillisenä virkasauvan kantajien edessä."
"Minkä kantajien?"
"Vahtimestarienpa melkein. Nähkääs, ylioikeutemme palveluskunnan vaatimuksiin kuuluu, että heidän tulee olla kaikkea tietoa vailla."