"Pyydän sinulta anteeksi, parahin ystävä, sinulle tuottamaani tuskaa, pakottaessani sinut avaamaan niin vihavoivia haavoja kuin kirjeessäsi mainitut. Olen aina kuullut, vaikka kenties erehdyttävästi, että mr. Brownin huomaavaisuus oli miss Manneringille aijottua. Mutta olipa asian laita miten tahansa, niin ei voida olettaa, että hänen rohkeutensa olisi sinun asemassasi voinut jäädä huomaamatta ja rankaisematta.
Viisaat miehet sanovat, että me luovutamme sivistyneelle yhteiskunnalle luonnolliset itsepuolustuksen oikeutemme, mutta sillä ehdolla vain, että lain säännökset suojelevat meitä. Missä ei korvausta voida saada, siinä käypi alistaminen mitättömäksi. Yksikään esimerkiksi ei edellytä, ettei minulla ole oikeutta puolustaa kukkaroani ja henkeäni maantierosvolta yhtä hyvin kuin olisin villi intiaani, jolla ei ole lakia eikä järjestysvaltaa. Kysymys vastarinnastani tai alistumisestani riippuu keinoistani ja asemastani. Mutta jos aseestettuna ja tasaväkisenä alistun kenenkään, ylhäisen tai alhaisen, vääryyteen ja väkivaltaan, niin pidettäneen vaikuttimenani tuskin uskonnollista tai siveellistä tunnetta, olenpa kuka hyvänsä muu kuin kveekari.
Kunnialleni käypä hyökkäys tuntuu minusta hyvinkin samalta. Loukkaus, vaikka kuinkakin mitätön itsessään, on vaikutuksiltaan paljoa syvällisempi kaikille elämänvaiheillemme kuin mikään maantiellä ryöstäjän tekemä vaurio, ja loukatun hyvitys on julkisen oikeudenkäytön vallassa paljoa vähemmin, tai oikeastaan se on kokonaan sen tapaamattomissa. Jos ken tahansa suvaitsee Arthur Mervyniltä rosvota hänen kukkaronsa sisällön, olettaen ettei sanotulla Arthurilla ole puolustuskeinoja tai näiden käyttämiseen taitoa ja miehuutta, niin Lancasterin tai Carlislen käräjät antavat hänelle oikeutta, nykäisyttämällä voron killumaan. Ja kuka kuitenkaan väittää minun olevan pakko odottaa tätä oikeutta ja alistua ensi kädessä rosvottavaksi, jos minulla itselläni on keinoja ja luontoa omaisuuteni varjelemiseen? Mutta jos minua vastaan lausutaan solvaus, johon alistuminen on maineeni ainiaaksi tahraamista kunniallisten miesten silmissä ja josta minulle eivät kykene hyvitystä hankkimaan kaikki kaksitoista ylioikeuden tuomaria ja kansleri päälle päätteeksi, niin millä lain tai järjen säännöllä voidaan minut pidättää suojelemasta sitä, minkä pitäisi olla ja mikä onkin rajattomasti kalliimpi jokaiselle kunnialliselle miehelle kuin hänen koko omaisuutensa.
Asian uskonnollisista näkökohdista en sano mitään, kunnes löydän jonkun kunnianarvoisan hengenmiehen, joka tuomitsee itsepuolustuksen hengen ja omaisuuden uhattuna ollessa. Jos sen sopivaisuus jälkimäisessä tapauksessa yleiseen myönnetään, niin voitaneen tehdä varsin vähäisen eroa ruumiin ja tavaran suojelemisen sekä maineen varjelemisen välillä. Että maineen kimppuun voivat hyökätä henkilöt, jotka ovat elämässään kokonaan toisella arvotasolla, siveellisiltä periaatteiltaan kenties tahrattomat ja maineeltaan puhtaat, se ei voi vaikuttaa itsepuolustusoikeuteni laillisuuteen. Voin pahotella, että asianhaarat ovat jouduttaneet minut henkilökohtaiseen kiistaan sellaisen yksilön kanssa; mutta samaa mielipahaa tuntisin jalomielisen vihollisen kaatumisesta miekkani tiellä kansainkeskisessä riidassa.
Kysymyksen jätän kuitenkin omantunnon asiaksi, huomauttaen vain, ettei kirjottamani sovellu ammatti-kaksintaistelijaan eikä kunniakiista hyökkäävään osalliseen. Tahdon vain vapauttaa syystä sen, jonka ahdistaa taistotantereelle sellainen loukkaus, että kärsivällinen alistuminen siihen ainiaaksi tärvelisi hänen yhteiskunnallisen arvonsa ja maineensa.
Olen pahoillani siitä, että ajattelet asettua Skotlantiin asumaan, hyvillänipä sentään, kun et kuitenkaan kovin mittaamattoman taipaleen taakse joudu ja kun leveysaste on meille suosiollinen. Devonshiresta Westmorelandiin siirtyminen saattaisi hytisyttää Intian paahtelemaa miestä; mutta meidän luoksemme Gallowaysta tai Dumfriesshiresta poikkeaminen on askel lähemmäksi aurinkoa, vaikka lyhytkin. Sitä paitsi aavistelen ajattelemasi maatilan olevan sen vanhan aavelinnan yhteydessä, jossa näyttelit tähtientietäjän osaa matkallasi pohjoiseen parisenkymmentä vuotta takaperin. Sitä näkymöä olen sinun kuullut kuvailevan hullunkurisella innon pauhinalla liian usein, voidakseni toivoa kykeneväni pelottelemaan sinua päättämästä kauppaa. Toivonpa sentään, että vieraanvarainen lorulairdi ei ole ajanut matalikolle ja että hänen kappalaisensa, jolla meitä monet kerrat naurattelit, vielä on in rerum natura.[23]
Ja tähän, hyvä Mannering, soisin voivani lopettaa, sillä minun on uskomattoman tukala kertoa loppua tarinaani, vaikka tiedänkin varmasti saavani taata mahdottomaksi minkään tahallisen sopimattomuuden tilapäisen holhottini Julia Manneringin taholta. Mutta minun täytyy kuitenkin ansaita lukiossa saamani Avo-Artun lisänimi. Seuraavaan tapaan on asian meno.
Tyttäressäsi on paljon luonnonlaatusi haaveellisuutta sekä rahtunen sitä ihailusta viehättymistä, jota kaikissa kauniissa naisissa ainakin jonkun verran ilmenee. Hänestä sitä paitsi nähtävästi tulee perijättäresi; se on mitätön seikka niille, jotka Juliaa minun silmilläni katsovat, mutta tehoisa syötti tekokiiltoisille, juonijoille ja arvottomille. Tiedät miten olen lasketellut leikkiä hänen leppeästä kaihomielisyydestään sekä yksinäisistä kävelyistään aamuisin ennen kenenkään heräämistä ja kuutamolla, jolloin kaikkien pitäisi olla levolla tai istua korttipöydässä, mikä on samaa. Alempana mainitsemani lupaus ei kenties ole ulkopuolelta leikin rajojen lähtöisin, mutta soisin mieluummin siitä pilapuheen tulevan sinun suustasi kuin minun.
Pariin kolmeen kertaan kuulin viimeisten kahden viikon kuluessa myöhään yöllä tai hyvin varhain aamulla jonkun flageoletilla soittelevan sitä pikku hindu-sävelmää, johon tyttäresi on erityisesti mieltynyt. Ensimältä ajattelin jonkun soitannollisen palvelijan, jonka soitonhalu ei päivisin saanut tyydykettä, valitsevan tuon hiljaisen hetken jäljitelläkseen vierashuoneessa saapuvilla ollessaan mieleensä painuneita säveliä. Mutta viime yönä valvoin myöhään työhuoneessani, joka on ihan miss Manneringin kamarin alla, ja kummakseni en ainoastaan selvästi kuullut flageoletin soittoa, vaan varmistuin siitäkin, että se kuului ikkunan edustalla leviävältä järveltä.
Uteliaana tietämään, kuka meille noin tavattomalla hetkellä serenaadia soitteli, hiivin hiljaa ikkunaani. Mutta olipa muitakin tähystelijöitä kuin minä. Muistanet miss Manneringin valinneen kamarinsa sen ulokkeen takia, joka avautuu hänen ikkunastaan järvelle päin. No niin, kuulin juoksuikkunan sälähtävän, luukkujen kalahtavan auki ja hänen oman äänensä keskustelemassa jonkun henkilön kanssa, joka vastaili alhaalta. Tämä ei ole 'Paljon melua tyhjästä';[24] en voinut erehtyä hänen äänestään ja tuollaisista soinnuista, niin hivelevistä, niin sisältörikkaista —. Ja totta pulmakseni helähtelivät äänet alhaaltakin hellyyden herkintä tunnetta. Mutta sanojen sisällyksestä en tiedä mitään sanoa.