Tuskani kukkuraksi on isäni äkkiä palannut ja aivan pahalla päällä. Hyvä emäntämme ei ollenkaan odottanut häntä viikkoon näkevänsä, kuten kuulin hänen ja emännöitsijän touhuisesta keskustelusta; mutta epäilenpä melkein, että hänen ilmestymisensä ei ollut mikään yllätys hänen ystävälleen mr. Mervynille. Hänen sävynsä oli minua kohtaan kummallisen kylmäkiskoinen ja väkinäinen — riittämään asti, laimentaakseen kaiken urheuden, jolla jo kerran päätin heittäytyä hänen jalomielisyytensä turviin.
Hän syyttelee kiusaannuksestaan ja pahantuulisuudestaan Skotlannin lounaisosassa myttyyn mennyttä ostopuuhaa, johon oli ollut sydämestään kiintynyt; mutta minä en usko hänen tyynimielisyytensä niin vähästä järkkyvän. Hänen ensimäisenä retkeilynänsä oli lähteä mr. Mervynin huvipurrella järven poikki, mainitsemaani majataloon. Voit kuvitella, millaisessa kauhun tuskassa odottelin hänen paluutansa —, jos hän olisi tuntenut sieltä Brownin, niin ken voikaan arvata seurauksia!
Hän palasi kuitenkin mitään havaintoa tekemättä. Minusta kuulostaa siltä, että hän äskeisen pettymyksensä johdosta aikoo nyt vuokrata maatalon tuon samaisen Ellangowanin lähettyviltä, josta olen tuomittu kuulemaan ylen paljon — hän tuntuu pitävän luultavana, että hänen haluamansa tila jälleen piankin joutuu myytäväksi. En lähetä tätä kirjettä ennen kuin selvemmin kuulen hänen aikeistaan.
Minulla on nyt ollut isäni kanssa puhelu, niin avonainen kuin hän varmaankin aikookaan minulle suoda. Hän pyysi minua tänään aamiaisen jälkeen tulemaan mukanaan kirjastohuoneeseen; polveni notkuivat allani, Matilda, enkä ollenkaan liiottele sanoessani, että töin tuskin jaksoin seurata häntä huoneeseen.
En tiedä mitä pelkäsin; lapsuudestani asti olin nähnyt kaikkien hänen ympärillään vapisevan hänen silmäkulmiensa rypistystä. Hän viittasi minua istuutumaan, enkä ole milloinkaan totellut käskyä niin kerkeästi, sillä tuskinhan kykenin jaloillani pysymäänkään. Hän itse asteli edestakaisin lattialla.
Sinä olet nähnyt isäni ja muistaakseni pannut merkille hänen kasvonpiirteittensä ihmeellisen ilmehikkyyden. Hänen silmänsä ovat luonnostaan vaaleahkot väriltään, mutta kiihtymys tai suuttumus antaa niille tummemman ja tulisemman hehkun; hänellä on myös tapana mytistää huuliansa, milloin mielensä kuohuu, ja se ilmaisee luonteenomaisen kiivauden ja harjaannutetun maltin taistelua. Ensi kertaa nyt olimme kahden kesken hänen Skotlannista palattuansa, ja kun hänessä ilmeni noita kuohunnan oireita, pidin hyvinkin varmana, että hän oli aikeissa käydä vaatimaan tiliä kaikkein enimmin kammoamistani asioista.
Sanomattomaksi huojennuksekseni huomasinkin erehtyneeni; tiesipä hän mr. Mervynin epäluuloista tai huomioista mitä tahansa, minun kanssani hän ei siitä aiheesta puhella aikonutkaan. Pelkurina raukkana tunsin suunnatonta kevennystä, vaikka jos hän olisi todella penkonut korviinsa ehkä tulleita ilmotteluja, niin ei todellisuus olisi voinut merkitä mitään siihen verraten, mitä hänen epäluulonsa olisivat saattaneet hautoa koolle. Mutta joskin itseluottamukseni elpyi odottamattomasta pelastuksestani, ei minulla ollut miehuutta itse ärsyttää alulle väittelyä, joten jäin ääneti vastaanottamaan hänen käskyjänsä.
'Julia', hän sanoi, 'asiamieheni kirjottaa minulle Skotlannista, että hän on saanut minulle vuokratuksi maatalon, kunnollisesti kalustetun ja perheeni mukavuudeksi tarpeellisesti varustetun — se on kolmen penikulman päässä siitä, jonka ostoa olin suunnitellut'.
Hän pysähtyi ja näytti odottavan vastausta.
'Mikä tahansa asuinpaikka teille soveltuu, sir, sen täytyy
minullekin olla täysin mieluisa.'