'Hm! — En kuitenkaan tarkota, Julia, että sinä talvea asuisit ihan
yksinäsi tuossa talossa.'
Mr. ja mrs. Mervyn, ajattelin itsekseni. 'Mikä seura vain on teille
mieleen, sir', vastasin ääneeni.
'Hoo, tätä kertakaikkista alttiuden henkeä on hiukan liiaksi — oivallinen mielenlaatu toiminnassa, mutta sinun sitä hokiessasi en voi olla ajattelematta mustien palkollistemme ikuisia salaameja Idässä. Sanalla sanoen, Julia, minä tiedän pitäväsi seurasta ja aion kutsua erään nuoren henkilön, kuolleen ystävän tyttären, viettämään muutamia kuukausia luonamme.'
'Eihän hän kotiopettajatar liene, taivaan tähden, papa!' huudahdin minä poloinen, kun peljästykseni sillä hetkellä kokonaan voitti varomiseni.
Ei, ei kotiopettajatar, miss Mannering', vastasi eversti hieman ankarasti, 'vaan nuori neiti, jonka oivallisesta esimerkistä uskon sinun oppivan itsesi hillitsemisen taitoa, hän kun on saanut vastoinkäymisten koulussa kasvatuksensa'.
Tähän vastaaminen olisi ollut liian vaaralliselle pohjalle tunkeutumista, joten syntyi kotvan äänettömyys.
Onko tuo nuori neiti skotlantilainen, papa?''
'On' — kuivasti.
'Murtaako hän puheessaan paljonkin, sir?'
'Murtakoon lempo!' kivahti isäni; 'luuletko minun vähän vähääkään välittävän jonkun ääntiön lausumisesta päin tai toisin? Sanonpa sinulle, Julia, että minä puhun vakavasti. Sinulla on erityinen lahjakkuus ystävyyteen eli syöksähtämään siksi nimittämiisi tuttavuuksiin' — (eikö ollutkin tämä kovin tylysti sanottua, Matilda?). 'Minäpä haluan antaa sinulle ainakin tilaisuuden hankkia itsellesi yhden ansiollisen ystävän, ja sen vuoksi olen päättänyt, että tuo nuori neiti liittyy perheeni jäseneksi muutamien kuukausien ajaksi, ja minä odotan sinun osottavan häntä kohtaan sitä huomaavaisuutta, jota kovan onnen koettelema kuntoisuus ansaitsee.'