'Kernaasti, sir. — Onko tulevainen ystäväni punatukkainen?'
Hän loi minuun näytteen ankarista katseistaan. Sanot kenties ansainneeni sen; mutta luulenpa itse häijyläisen toisinaan yllyttävän minua härnääviin kysymyksiin.
'Hän voittaa sinut, rakkaani, ulkonäöltään yhtä suuresti kuin ymmärtäväisyytensäkin ja ystäviinsä kiintymisen puolesta.'
'Hyväinen aika, papa, pidättekö tuota etevämmyyttä suosituksena? Mutta, sir, näen teidän olevan ottamaisillanne kaiken tämän liian vakavalta kannalta. Olkoonpa tuo neiti mikä tahansa, olen varma siitä, että kun kerran te häntä suositatte, ei hän tule saaneeksi mitään syytä valittaa huomaavaisuuteni puutetta.' (Tovin vaitiolon jälkeen.) 'Onko hänellä ketään palveluksessaan? Nähkääs, ellei ole, niin minunhan täytyy toimittaa hänen olonsa siinäkin suhteessa mukavimmaksi.'
'E-e-ei — ei oikeastaan palveluksessaan — hänen isänsä luona asunut kappalainen on kovin hyvä mies ja luullakseni teen hänelle tilaa talossa.'
'Kappalainenko? Siunaa ja auta!'
'Niin juuri, miss Mannering, kappalainen; onko siinä sanassa mitään perin uutta? Eikö meillä ollut pääkortteerissa kappalainen, ollessamme Intiassa?'
'Kyllä, papa, mutta te olitte silloin päällikkö.'
'Sitä nytkin aion olla, miss Mannering — omassa perheessäni
ainakin.'
'Tietenkin, sir — mutta pitääkö hän meille valtiokirkon
jumalanpalveluksia?'