"Hän halusi lausua muutaman sanan", näin hän kokoontuneita puhutteli, "vaikka niin halvasta aineesta kuin hänestä itsestään, jos hän senkautta muutaman minuutin tuonnemmaksi lykkäisikin heidän neuvottelunsa kristikunnan hyväksi ja heidän pyhän hankkeensa edistämiseksi".
Kokoontuneet ruhtinaat istuivat jälleen istuimillensa ja syvä hiljaisuus syntyi.
"Tämä päivä", jatkoi Englannin kuningas, "on suuri liiton juhlapäivä; ja hyvin kelpaa kristityille miehille semmoisessa tilaisuudessa sopia veljestensä kanssa ja tunnustaa molemmanpuoliset vikansa. Jalot ruhtinaat ja isät tällä pyhällä retkellä, Richard on soturi — hänen kätensä on aina nopeampi hänen kieltänsä — ja hänen kielensä on liiaksi tottunut hänen ammattinsa karkeaan lausetapaan. Mutta älkäät Plantagenet'n ajattelemattomain puhetten ja pikaisten töitten tähden hyljätkö jaloa päätöstänne Palestinan vapauttamiseen — älkäät luotanne viskatko maallista mainetta ja iankaikkista pelastusta, jotka ovat täällä saatavat jos ihminen koskaan niitä voipi saada, siksi että sotilas on teoissaan osottanut pikaisuutta ja hänen puheensa on ollut kovaa, niinkuin se rauta jota hän lapsuudestaan on kantanut. Jos Richard on kohdellut ketään teistä väärin, on Richard valmis hyvitystä antamaan niin sanalla kuin teolla. — Jalo veli, Franskan kuningas, olenko onnettomuudekseni teitä loukannut?"
"Franskan majesteetillä ei ole mitään hyvitystä pyydettävää Englannin kuninkaalta", vastasi Philip kuninkaallisella arvollisuudella, tarttuen samalla haavaa Richardin ojennettuun käteen; "ja minkä päätöksen tehnenki sodan jättämisestä, tulee se riippumaan syistä, joita oman valtakuntani tila käskee muistamaan, eikä mistään kateellisuudesta tai tytymättömyydestä kuninkaallista ja urhoollista veljestäni vastaan".
"Itävalta", sanoi Richard, astuen arkkiherttuan luo puoleksi rohkeasti puoleksi armollisesti, jolloin Leopold melkein vasten tahtoansa nousi istuimeltansa, ikäänkuin automati, jonka liikunnoita ulkonainen vaikutus määrää, "Itävalta arvelee syystä saattavansa olla Englannille suutuksissa; Englanti taas luulee voivansa valittaa Itävallan käytöksestä. Antakoot he molemminpuolisesti toisillensa anteeksi, että Europan rauha ja tämän sotajoukon yksimielisyys jääköön rikkomatta. Ilmeisesti me kannatamme pelastuksen lippua, joka on paljon ihanampi kuin yksikään, joka maallisen ruhtinaan edessä on liehunut. Älköön siis välillämme olko riitaa maallisten arvojemme merkkikuvista. Jättäköön Leopold Englannin lipun takaisin, jos se on hänellä hallussansa, ja Richard tahtoo, paljaasta rakkaudestaan pyhää kirkkoa kohtaan, selittää, että hän katuu sitä pikaisuutta, jonka kautta hän on Itävallan lippua solvaissut".
Arkkiherttua seisoi liikkumatta, totisena ja tyytymättömänä, silmät luotuina maahan ja kasvot synkistyneinä hillitystä mielipahasta, jota pelko ja jorömäisyys esti häntä sanoilla ilmaisemasta.
Jerusalemin patriarkka kiirehti ratkaisemaan tätä tuskallista äänettömyyttä ja vakuutti, että Itävallan arkkiherttua juhlallisella valalla oli vannonut olleensa kokonaan tietämätön siitä väkivallasta, joka Englannin lipulle oli tehty.
"Sitten olemme jalolle herttualle tehneet sitä enemmän väärin", sanoi Richard, "ja pyytäen häneltä anteeksi, että olemme häntä niin pelkurimaisesta teosta syyttäneet, tarjoomme hänelle kätemme, uuden rauhan ja ystävyyden merkiksi. — Vaan mitä tämä tahtoo sanoa? Itävalta kieltää paljastettua kättämme vastaanottamasta, niinkuin hän ennen on teräshansikkamme hyljännyt. Kuinka? Emmekö voi olla hänen kumppalinsa rauhassa eikä vastustajansa taistelussa? Hyvä, olkoonpa niin. Me pidämme sitä halveksimista, jota hän osottaa, sovintona siitä, mitä mielen kiivaudessa olemme häntä vastaan rikkoneet, ja tahdomme sillä lukea rätinkimme molemminpuolisesti kuitatuksi".
Näin sanoen hän kääntyi arkkiherttuasta pikemmin arvollisuutta kuin ylönkatsetta osottavilla kasvoilla ja jätti itävaltalaisen nähtävästi yhtä hyvilleen siitä että hän oli päässyt hänen katseensa alta, kuin laiska ja niskotteleva koulupoika, koska hänen ankara opettajansa on kääntänyt silmänsä hänestä pois.
"Jalo Champagnen kreivi, ruhtinaallinen Montserrat'n markiisi, urhoollinen temppelikunnan Suurimestari, minä seison tässä kuin synnintekiä rippituolissa; onko kellään teistä syytöstä tehtävää minua vastaan eli hyvitystä minulta vaadittavaa?"