Koko tätä naisellisen kaunopuheliaisuuden virtaa seurasi tavalliset todistuskappaleet, huokaukset ja kyyneleet, ja se tuli esiin äänellä ja katsannolla, joka näytti osottavan, että syynä kuninkaattaren harmiin ei ollut ylpeys eikä nurjamielisyys, vaan suru siitä että hänellä oli vähempi valta miehensä yli, kuin hän oli ajatellut.
Siivo kuningas Richard oli aivan hämillään. Hän koki turhaan selittää asiaa vaimollensa, jota itse se mustasukkaisuus, jolla hän vaati miehensä hellyyttä yksistään itseänsä varten, esti järjellisiä syitä kuulemasta eli hyväksymästä, eikä Richard hennonnut kovuutta käyttää olentoa vastaan, joka ajattelemattomassa mielipahassaanki oli niin kaunis. Hänen täytyi siis tyytyä omaan puollustukseensa ja hän koki sentähden siivosti nuhdella häntä hänen epäluuloistaan ja viihdyttää hänen mielipahaansa, muistutellen hänelle, että hänen ei tarvinnut omantunnon vaivoilla eikä yliluonnollisella pelvolla ajatella entisyyttä, koska sir Kenneth eli ja jaksoi hyvästi sekä oli jätetty mainiolle arapialaiselle lääkärille, joka epäilemättä parhaiten kaikista ihmisistä ymmärsi miten häntä hengissä pitää.
Vaan tämä näytti kaikkein enimmän loukkaavan kuninkaatarta, jonka suru uudestaan kiihtyi siitä ajatuksesta, että lääkäri ja saraceni oli saanut suosionosotteen, jota hän mieheltänsä turhaan oli pyytänyt avopäin ja notkistunein polvin. Tästä uudesta syytöksestä alkoi Richardin kärsivällisyys loppua ja hän sanoi totisella äänellä: "Berengaria, lääkäri pelasti minun henkeni. Jos sillä on mitään arvoa silmissäsi, ei sinun pidä häneltä kadehtia suurempaakaan palkintoa, kuin sitä ainoaa, minkä olen voinut saada hänen vastaanottamaan".
Kuninkaatar huomasi osottaneensa teeskenneltyä suuttumusta niin isossa määrässä, kuin hän pelkäämättä saattoi tehdä.
"Oma Richardini", hän sanoi, "miksi et tuonut tuota viisasta minun luokseni, että Englannin kuninkaatar olisi saanut näyttää, kuinka suuressa arvossa hän piti sitä, joka oli pelastanut ritariston valon, Englannin kunnian sekä Berengaria raukan hengen ja toivon sammumasta".
Sanalla sanoen, tuo aviollinen riita oli lopussa; vaan että oikeus saisi jonku uhrin, päättivät kuningas ja kuninkaatar yksimielisesti sysätä kaiken syyn lähettiläs Nectabanuksen niskoille, joka — koska kuninkaatar jo tähän aikaan oli sydämestään väsynyt hänen oikkuihinsa — kuninkaallisen puolisonsa Genevran kera tuomittiin ajettavaksi hovista pois, ja kääpiöparka pääsi piiskasaunasta ainoastaan kuningattaren vakuutuksen kautta, että hän jo oli rangaistu.
Lisäksi päätettiin, että koska lähettiläs ensi tilassa oli toimitettava Saladinin luokse hänelle ilmottamaan neuvoston päätöstä sodan jatkamisesta niin pian kuin välirauha oli päättynyt, ja kun Richard aikoi sulttanille lähettää jonku kalliin lahjan osottaakseen kiitollisuuttansa siitä suuresta hyödystä, joka hänellä oli El Hakimin palveluksista ollut, nuo molemmat onnettomat olennot pantaisiin harvinaiskaluina lahjaa seuraamaan, koska he, peräti naurettavan näkönsä ja mielipuolisuutensa kautta, erittäin hyvin soveltuivat semmoiseksi lahjaksi, joita hallitsiat tapaavat toiselleen lahjotella.
Richardilla oli vielä samana päivänä riita kestettävä toisen vaimonpuolen kanssa, mutta hän kävi sitä vastaan enemmän huoletonna kuin edellistä vastaan; sillä vaikka Edith oli kaunis ja korkeassa määrässä nautti kuninkaallisen sukulaisensa kunnioitusta — niin, vaikka hän Richardin loukkaavien epäluulojen kautta todella oli sen vääryyden uhri, josta Berengaria vain oli ollut valittavanaan, ei hän sentään ollut Richardin vaimo eikä lemmitty, ja tämä pelkäsi vähemmin niitä nuhteita, joita Edith hänelle tulisi tekemään, jos kohta ne olisivat enemmän perustetuita kuin kuningattaren vihat ja kummalliset syytökset. Pyydettyään kahden kesken saada Edithiä puhutella, saatettiin Richard hänen huoneeseen, joka oli kuninkaattaren huoneen vieressä, ja jossa kaksi koptilaista naisorjaa puheen kestäessä makasi polvillaan etäisimmässä nurkassa. Edithillä ei ollut minkäänlaisia vaimonpuolten koristeita päällään, ja musta hiilakka linnikko peitti suurilla laskuillansa korkeasukuisen neidon pitkää, ihanaa vartaloa. Richardin sisäänastuessa hän syvästi kumartaen nousi istuimeltansa, jolle hän kuitenki kuninkaan kehotuksesta uudestaan asettui, ja kuin kuningas istui hänen viereensä, odotti hän sanaakaan sanomatta hänen enempiä käskyjänsä.
Richard, joka oli tottunut seurustelemaan Edithin kanssa sillä tuttavalla tavalla, johon heidän sukulaisuutensa häntä oikeutti, tunsi tätä vastaanottoa jokseenki kylmäksi niin että hän vähän sanoja tavotellen alkoi puhettaan.
"Kaunis orpanamme", hän viimein sanoi, "on meille suutuksissa; ja meidän täytyy myöntää, että vaikeuttavat asianhaarat ovat saattaneet meitä syyttömästi luulemaan, että hän olisi käyttänyt itseään toisin, kuin hän koskaan ennen on tehnyt. Mutta vaeltaessaan tässä mailman sumuisessa laaksossa ihminen usein erehtyy varjon ja tosiolennon välillä. Eikö kaunis orpanamme voi suoda anteeksi vähän tuittupäiselle sukulaiselleen Richardille?"