Mutta nubialaisella oli jonkulainen peili nyt kirkkaasti kiiltävän kilven pinnassa, ja siinä hän kummakseen ja huolekseen näki marabutin hiljaa kohottavan päätänsä maasta ja silmäilevän ympärillensä varovaisuudella, joka näytti aivan sopimattomalta juopuneelle. Hän heti paikalla laski päänsä alas ja, ikäänkuin vakuutettuna siitä, ettei kukaan häntä huomannut alkoi, niin paljon kuin suinki karttaen että liike näyttäisi ehdolliselta, vetäytyä aivan kuin sattumalta yhä likemmäksi ja likemmäksi kuningasta, aina välin pysähtyen ja hetken maaten liikkumatonna, niinkuin hämähäkki, joka saalista kohti hiipiessään hengettömän näköiseksi heittäytyy, kun luulee tulleensa huomatuksi. Tämän kaltainen liikunto tuntui nubialaisesta epäiltävältä, jonkatähden hän puolestaan niin hiljaa kuin suinki valmistautui astumaan väliin, samassa kuin niin tarvittaisiin.
Sillä aikaa marabuti mateli eteenpäin vähitellen ja huomaamatta, kuin käärme, eli paremmin kuin etana, kunnes hän oli noin viidentoista kyynärän päässä kuninkaasta, jolloin hän hypähtäen pystöön syöksi esiin kuin tiikeri, seisoi silmänräpäyksessä kuninkaan seljän takana, ja kohotti ylös sitä cangiaria eli puukkoa, joka hänellä oli takinhihassa kätkettynä. Koko kuninkaan armeijan läsnäolo ei olisi voinut häntä pelastaa — mutta nubialaisen liikunnot olivat yhtä tarkkaan lasketut kuin marabutin ja ennenkuin jälkimmäinen ennätti lyödä, tarttui edellinen hänen kohotettuun käsivarteen. Marabuti, joka oikeastaan oli charegiti, käänsi nyt hurjan vimmassa sitä kohtaan, joka niin odottamatta oli asettunut hänen ja hänen saaliinsa väliin, ja antoi nubialaiselle iskun puukolla, joka kumminki vain riipaisi tämän käsivartta, kun sitä vastoin häntä paljo väkevämpi ethiopialainen helposti paiskasi hänen maahan. Richard, huomattuaan mitä oli tapahtunut, oli sillaikaa noussut ylös, ja tuskin osottaen suurempaa hämmästystä, vihaa tai levottomuutta kasvoissaan, kuin tavallinen ihminen poispyyhkiessään ja kuoliaaksi rutistaessaan purevan paarman, nosti ylös sen tuolin, jolla oli istunut, ja huudahtaen vain: "haa, sinä koira!" musersi melkein kappaleiksi pään salamurhaajalta, joka kahdesti lausui, ensin korkealla sitten sortuneella äänellä, sanat "Allah akbar!" — Jumala on voitollinen — sekä heitti henkensä kuninkaan jalkain juureen.
"Kyllä te olette huolellisia vahteja!" sanoi Richard pilkallisesti nuhtelevalla äänellä jousimiehillensä, jotka kahakasta havahtaneina nyt pelästyksissään hyökkäsivät sisään hänen telttaansa; "erittäin valppaita vartioita, jotka annatte minun omin käsin toimittaa tämmöistä telottajantyötä. — Hiljaa kaikki ja herjetkää mielettömästä hälinästänne! Ettekö koskaan ennen ole nähneet kuollutta turkkilaista? — Tulkaa tänne — haalatkaa tämä raato ulos leiristä, hakatkaa pää ruumiista ja pystyttäkää se keihääseen; mutta katsokaa tarkkaan, että kasvot käännetään Mekkaa kohti, niin että hän helpommin saattakoon kertoa halvalle petturille, jonka kehotuksesta hän tuli tänne, kuinka hän on asiansa ajanut. — Mitä sinuun tulee, musta, hiljainen ystäväni", lisäsi hän ja kääntyi nubialaiseen — "mitäs tuo on? Sinä olet haavotettu — ja myrkytetyllä aseella, sen tohdin taata, sillä tuo voimaton raukka ei toki voinut toivoa antavansa kovempaa iskua, kuin että leijonan nahka vain saisi naarmun. — Imekää myrkky hänen haavastaan, joku teistä — se on huulilla vahingoittamatonta, vaikka kuolettavaa, kun pääsee sekaantumaan vereen".
Soturit katselivat toisiansa epäillen ja hämillänsä, sillä vaaran eriskummaisuus arvelutti tällä kertaa heitä, jotka muutoin eivät peljänneet mitään.
"Mitä nyt, heittiöt", kuningas jatkoi, "oletteko niin hienosuisia, vain pelkäättekö kuolemaa, koska noin vitkastelette?"
"Ei miehen kuolemaa", vastasi pitkä Allen, johon kuningas puhuessaan oli katsonut; "mutta minä en kernaasti tahdo kuolla niinkuin myrkytetty rotta tuon mustan eläimen tähden, jota markkinoilla ostetaan ja myydään kuin syöttiläshärkää".
"Hänen armonsa puhuu myrkyn imemisestä", mutisi toinen sotamies, "ikäänkuin hän sanoisi: kas tuossa, nielaise vatukka!"
"Ei", sanoi Richard, "minä en tosiaan ole käskenyt kenenkään tehdä, mitä en itse tahtoisi tehdä".
Ja ilman muitta mutkitta ja vastoin ympärilläseisojain hartaita varotuksia, joihin hän ivanaurulla vastasi, pani Englannin kuningas huulensa mustan orjan haavaan, hänen nöyrästä vastustuksestansa huolimatta. Mutta niin pian kuin Richard vähän hengähti tässä omituisessa toimituksessaan, juoksi nubialainen äkkiä pois hänen luotaan, heitti rievun käsivarren ympäri ja antoi yhtä kunnioittavilla kuin vakavilla liikunnoilla tietää, ettei hän aikonut sallia hallitsian uudistaa niin halventavaista työtä. Pitkä Allen myös tuli väliin selittäen, että jos olisi välttämätöntä estää kuningasta uudelleen ryhtymästä tuommoiseen työhön, niin hänen omat huulensa, kielensä ja hampaansa olisivat valmiit neekeriä — joksi hän nubialaista nimitti — palvelemaan, ja että hän ennen luinensa lihoinensa söisi hänen suuhunsa, kuin sallisi että Richard kuninkaan huulet uudestaan häneen koskisivat.
Neville, joka useain upseerein kanssa astui sisään, kielsi ja epäsi samoin ikään.