"Me olemme ystävät", kertoi skotlantilainen; ja nyt syntyi hetken äänettömyys, jonka kestäessä kiivas saraceni kulki edestakaisin teltassa, niinkuin leijona, jonka sanotaan kovan ärsytyksen perästä käyttävän tätä keinoa kiihtyneen verensä asettamiseksi, ennenkuin se luolaansa laittausi levolle. Kylmäverisempi europalainen pysyi muuttumatta samassa asemassa ja samannäköisenä, vaikka epäilemättä hänki koki tukehuttaa niitä vihan tunteita, jotka niin äkkiä olivat heränneet.
"Puhelkaamme tästä tyvenesti", sanoi saraceni. "Minä olen, niinkuin tiedät, lääkäri, ja kirjassa seisoo, että se, joka haluaa haavansa parannetuksi, ei saa peljätä, kun lääkäri sitä koskettelee ja tutkii. Näet sen, minä aion nyt laskea sormeni haavallesi. Sinä rakastat tuota Melek Ricin sukulaista. — Kohota sitä verhoa, joka ajatuksesi peittää — eli ole kohottamatta jos tahdot, sillä silmäni näkevät sen läpitse".
"Minä *rakastin* häntä", vastasi sir Kenneth, hetken oltuaan hiljaa, "niinkuin ihminen rakastaa Jumalan armoa, ja pyysin hänen suosiotaan niinkuin synnintekiä Jumalan laupeutta".
"Etkä sinä rakasta häntä enään?" sanoi saraceni.
"Ah!" vastasi sir Kenneth, "minä en enään kelpaa häntä rakastamaan. — Minä pyydän sinua, lopeta tämä keskustelu — sinun sanasi ovat puukonpistoja minulle!"
"Kuule minua vain hetki vielä", jatkoi Ilderim. "Kun sinä, köyhä ja halpa soturi, rohkenit kohottaa silmäsi niin korkealle, sano, oliko sinulla mitään toivoa menestymisestä?"
"Rakkaus ei voi toivotta elää", ritari vastasi; "mutta minun toivoni oli yhtä likeltä sukua epätoivolle kuin merimiehen, joka uipi henkensä perästä ja lainetten harjalle nousten aina havaitsee etäisen tulitornin välkähyksen, joka hänelle ilmottaa maan olevan näkyvissä, vaikka hänen masentunut mielensä ja väsyneet jäsenensä hänelle varmaan sanovat, ettei hän sitä koskaan jaksa saavuttaa".
"Ja nyt", sanoi Ilderim, "on se toivo rauvennut — on tuo etäinen valo iäksi sammunut?"
"Iäksi!" vastasi sir Kenneth, ikäänkuin hänen äänensä olisi kajahtanut rappiutuneen hautaholvin syvyydestä.
"Minusta tuntuu", sanoi saraceni, "että jos kaikki, jota kaipaat, vain on tuommoinen kaukainen onnellisuuden meteorivälähys, on tulitornisi valo helposti sytytetty jälleen, toivosi pyydetty meren pohjasta, jonne se on uponnut, ja sinä itse, uljas ritari, vahvistettu uudestaan huviksesi ravitsemaan rakkauttasi niin kehnolla rualla kuin kuutamolla; sillä jos huomenna olisit maineeltasi yhtä moitteeton kuin ennen, niin se, jota rakastat, yhtä hyvin olisi ruhtinaan tytär ja Saladinin valittu morsian".