"Minä soisin, että olisi niin", sanoi skotlantilainen, "ja jos en silloin —"
Hän katkaisi lauseensa, ikäänkuin häveten uhkausta lausumasta, jota asianhaarat eivät sallineet hänen toteuttaa työssä. Saraceni hymyili ja lopetti katkonaisen lauseen.
"Sinä vaatisit sulttania kaksintaisteluun?"
"Ja jos niin tekisin", vastasi sir Kenneth kopeasti, "ei Saladinin olisi ensimmäinen eikä parhain turbani, jota vastaan olen keihääni laskenut".
"Niin, mutta sulttani ehkä pitäisi vähän epäsoveliaana tuolla tavoin alttiiksi panna kuninkaallisen morsiamen ja suuren sodan päättymisen", sanoi emiiri.
"Häntä voinee tavata taistelussa armeijansa etupäässä", sanoi ritari, silmät säihkyen niistä aatteista, joita tämä arvelu synnytti.
"Häntä on aina tavattu siellä", vastasi Ilderim, "eikä hän myöskään pidä tapana kääntää hevostansa, kun rohkea vihollinen tulee vastaan. — Mutta sulttanista ei ollut aikomukseni puhua. Sanalla sanoen, jos kernaasti haluat päästä siihen kunniaan, jonka Englannin lipun varastajan ilmisaaminen tuottaa, voin saattaa sinua hyvälle alulle tässä yrityksessä — se on, jos sinä tahdot neuvoja ottaa; sillä mitä Lokman sanoo: jos lapsi tahtoo kävellä, täytyy imettäjän sitä taluttaa, jos tietämätön tahtoo älytä, täytyy hänen viisasta kuunnella!"
"Ja sinä olet viisas, Ilderim", sanoi skotlantilainen, "viisas, vaikka saraceni, ja jalomielinen, vaikka pakana. Minä olen kokenut sinua kumpaisenakin. Ole sentähden oppaani tässä asiassa; ja kun et vaadi minulta mitään, joka sotii kunniaani ja kristinuskoani vastaan, olen sinua tarkkaan totteleva. Tee mitä sanoit, ja ota sitte henkeni".
"Kuule siis", sanoi saraceni. "Jalo koirasi on nyt terve sen jumalallisen lääkkeen siunattavasta voimasta, joka parantaa sekä ihmisiä että eläimiä, ja hänen terävän aistinsa kautta ne ovat ilmisaatavat, jotka häntä hätyyttivät".
"Haa!" sanoi ritari. "Luulenpa ymmärtäväni sinua. Kuinka typerä olin, kuin en ennen ole tuota hoksannut!"