"Mutta sano", emiiri jatkoi, "onko sinulla palveliaa taikka seuralaista leirissä, joka voisi eläintä tuntea?"
"Kun odotin kuolemanrangaistustani", sanoi sir Kenneth, "lähetin vanhan asekantajani, sinun potilaasi, yhden palvelian kanssa, joka häntä hoiti, viemään kirjeitä ystävilleni Skotlannissa — muita siellä ei ole ketään, joille koira olisi tuttu. Minua itseäni sitä vastoin hyvin tunnetaan. Paljas ääneni saisi minun ilmi leirissä, jossa monen kuukauden kuluessa olen ensimäisten joukossa liikkunut!"
"Sekä hän että sinä tulette niin tuntemattomiksi, että tarkintaki tutkimusta voitte pettää. Minä vakuutan sinulle", saraceni jatkoi, "ettei aseveljesi — ei edes lihallinen veljesi — voi sinua tuntea, jos neuvojani noudatat. Sinä olet nähnyt minun toimittavan vaikeampia asioita — se, joka voipi kuolevaisen kutsua takaisin kuolemanvarjon pimeydestä, hän voipi helposti levittää sumun elävien silmäin eteen. Mutta huomaa tämä palvelus tapahtuu sillä ehdolla, että jätät kirjeen Saladinilta Melek Ricin veljentyttärelle, jonka nimi on meidän itämaalaisten kielelle ja huulille yhtä vaikea, kuin hänen kauneutensa on silmillemme ihana".
Sir Kenneth oli hetken ääneti, ennenkuin hän vastasi, ja saraceni, joka huomasi hänen arvelemisensa, kysyi häneltä, "josko hän pelkäsi tuolle asialle lähtemästä".
"Ei, vaikkapa kuolema siitä seuraisi", vastasi sir Kenneth. "Minä mietin vain, josko minun kunniani sallii minun viedä sulttanin kirjeen perille taikka lady Edithin ottaa vastaan tuommoista kirjettä pakanalliselta ruhtinaalta".
"Mahometin pään ja soturin kunnian kautta — Mekan haudan ja isäni sielun kautta", sanoi emiiri, "vannon ma sinulle, että kirje on kirjotettu kaikessa kunniassa ja pelvossa. Ennen satakielen säveleet kuivattaisivat ruusupensaan, jota hän rakastaa, ennenkuin sulttanin sanat loukkasivat armahan englantilaisen prinsessan korvaa".
"Sitten", sanoi ritari, "vien sulttanin kirjeen perille yhtä uskollisesti, kuin jos olisin hänen synnynnäinen vasalli; tietysti ehdolla että, paitsi tätä yksinkertaista palvelusta, jonka rehellisesti olen toimittava, hänen kaikkein vähimmin tarvitsee minulta odottaa neuvoa eli puollussanaa tässä eriskummallisessa kosioimisessa".
"Saladin on jalomielinen", vastasi emiiri, "eikä kannusta vireää hevosta hyppäykseen, jota se ei voi tehdä. Tule telttaani", lisäsi hän, "niin olet heti saapa valepuvun niin tutkimattoman kuin sydänyö, niin että voit liikkua nazarenein leirissä yhtä turvallisesti kuin jos sinulla olisi Giougin sinetti[1] sormessasi."
[1] Arvaten Gygen sormus.
Neljäskolmatta luku.