Valepukuinen ritari teki liikenteen ikäänkuin sekä omaa tilaansa valittaaksensa että rukoillaksensa häneltä anteeksi ja jätti hänelle samassa sulttanin kirjeen, joka tavallisuuden mukaan oli kääritty kalliisen silkkiin ja kultavaatteeseen. Hän vastaanotti kirjeen ja katseli sitä huolettomasti sekä laski sen sitten pois, ja vielä kerran luoden silmänsä ritariin sanoi matalalla äänellä: "eikö sanaakaan asiasi ajamiseksi minulle?"
Ritari painoi molemmat kätensä otsaansa vasten, ikäänkuin osottaakseen, mikä tuska hänellä oli siitä ettei hän voinut häntä totella; vaan neito kääntyi vihoissaan hänestä pois.
"Pois!" sanoi hän. "Minä olen puhunut kyllin — liian paljo — sille, joka ei tahdo tuhlata sanaakaan minulle vastaukseksi. Pois! ja muista, että jos olen tehnyt vääryyttä sinulle, olen kyllä saanut kärsiä siitä; sillä jos olen ollut onneton välikappale sinun alentamiseen kunniakkaasta tilasta, olen tämän keskustelun aikana unohtanut oman arvoni, ja halventanut itseäni sekä sinun silmissäsi että omissani."
Hän peitti silmänsä kädellään ja näkyi olevan suuresti liikutettu. Sir
Kenneth tahtoi lähestyä; vaan hän viittasi hänelle peräytymään.
"Älä tule, sinä, jonka sielun taivas on sovelluttanut uuteen säätyys! Jokainen vähemmän pelkuri ja typerä kuin orjistunut mykkä olisi lausunut kiitollisuuden sanan, jospa vain sovittaakseen minua oman alennukseni kanssa. — Miksi te viivytte? Menkää!"
Valepuvussa oleva ritari loi melkein tahtomattansa silmänsä kirjeesen, siten selittääkseen miksi hän viipyi. Neitonen sieppasi kirjeen ja sanoi pistävällä, ylenkatseellisella äänellä: "minä olin unohtaa, että nöyrä orja odottaa vastausta lähetykseensä. Mitäs tämä on? — Sulttanilta!"
Hän silmäili äkkiä kirjeen läpi, joka oli kirjotettu sekä arabian että franskan kielellä ja päätettyään lukemisen vastasi katkeralla naurulla:
"No, tätä ei olisi voinut ajatella! Ei yksikään silmänkääntäjä voi näin taitavaa muutosta saada toimeen! Näppäryydellään semmoinen voipi muuttaa zekinejä ja byzantinejä duyteiksi ja maravedeiksi,[1] vaan voipiko hän koko taidollaan kääntää kristityn ritarin, joka aina luettiin pyhän ristiretken urhoollisimpien joukkoon, uskottoman sulttanin maata-suutelevaksi orjaksi, joka, unohtaen sekä uskonsa että ritarisuuden pyhät lait, tuopi pakanan hävyttömiä esityksiä kristitylle neitoselle? Vaan ristimättömän koiran tottelevaisen orjan kanssa ei kannata keskustella. Kerro herrallesi, kun hänen ruoskansa on antanut sinulle puhelahjan takaisin, mitä olet nähnyt minun tekevän." Samassa heitti hän sulttanin kirjeen lattialle ja pani jalkansa sen päälle. "Ja sano hänelle, että Edith Plantagenet ylönkatsoo kastamattoman pakanan kunnioituksen."
[1] Vanhoja rahalajeja.
Näin sanottuaan hän aikoi kiiruhtaa pois, kun ritari, joka yhä oli polvillaan hänen jalkojensa juuressa, katkerassa tuskassa rohkeni tarttua hänen vaatteisiinsa pidättääkseen häntä.