"Minua ilahuttaa", sanoi Thomas de Vaux, "että teidän majesteetinne huomaa muulia hyödylliseksi juhdaksi, vaikka sen ääni on vähemmän soinnullinen kuin jouhi tai teräslanka".
"Mitä, etkö vielä voi sulattaa tuota pistopuhetta muulista?" sanoi Richard. "Huuhdo se alas kukkurapäisellä pikarilla, muuten se kurkkuusi tarttuu. Kas niin, se oli hyvästi juotu! — Ja nyt sanon sinulle, että sinä olet sotamies niinkuin minä ja että meidän täytyy kärsiä toistemme komppasanoja hovisalissa, yhtä hyvin kuin toistemme iskuja turnauksessa, ja olla sitä paremmat ystävät kuta kovemmin lyömme. Totta totisesti, jollet sinä viime ottelussamme lyönyt minua yhtä lujasti, kuin minä sinua, niin ainakin koetit iskuun kaiken nerosi panna. Vaan sinun ja Blondelin välillä on siinä erotus, että kun sinä olet toverini, voisinpa melkein sanoa oppilaani sotataidossa, on Blondel musiikissa ja ministrelien tieteessä mestarini. Sinulle minä suvaitsen ystävän tuttavaa vapautta — hänelle minun tulee osottaa kunnioitusta, koska hän taiteessansa on minua etevämpi. Kas niin, mies, älä ole näriä, vaan jää tänne kuulemaan lauluamme".
"Kun näen teidän majesteetinne näin hyvällä tuulella", sanoi lord Gilsland, "voisin totisesti jäädä siksi kunnes Blondel on ehtinyt lopettaa tuon pitkän romansin kuningas Arthurista, joka kestää kolme päivää".
"Niin kovalle koetukselle emme tahdo kärsivällisyyttäsi panna", sanoi kuningas. "Vaan kas, tuo soihtujen loiste ulkona osottaa, että puolisomme tulee. Ulos, mies, häntä vastaan-ottamaan ja saamaan armoa kristikunnan kirkkaimpien silmien edessä! Ei, älä seisahdu panemaan levättiäsi reilaan. Kas nyt, sinä olet laskenut Nevillen tuulen ja kaleerisi purjeiden väliin".
"Hän ei koskaan ole ollut edelläni tappelutantereella", sanoi de Vaux, ei erittäin hyvillään siitä, kun oli myöhästynyt vikkelämmän kamariherran jälkeen.
"Ei hän, eikä kukaan muukaan ole siellä ennättänyt edellesi, hyvä Gilslannin Tommini", sanoi kuningas, "paitsi ehkä me itse silloin tällöin".
"Niin, armollinen herra", sanoi de Vaux, "vaan tehkäämme oikeutta onnettomalle — tuo viheliäs Leopartin ritari on myöskin joskus ollut edelläni; sillä, näette sen, hän oli keveämpi satulassa ja sentähden —"
"Vaiti!" sanoi kuningas, jyrkästi keskeyttäen häntä, "ei sanaakaan hänestä!" Sitten hän astui kuninkaallista puolisoansa vastaan häntä tervehtimään ja esitteli sen jälkeen hänelle Blondelia ministrelien kuninkaana ja opettajanansa iloisessa tieteessä. Berengaria, joka hyvin tiesi, että hänen kuninkaallinen miehensä rakasti runoutta ja soitantoa melkein yhtä innollisesti kuin sotaista mainetta ja että Blondel oli hänen erityinen lemmikkinsä, koki vastaan-ottaa häntä kaikella sillä mairittelevalla kohteliaisuudella, jota kuninkaan suosikille tuli osottaa. Vaan vaikka Blondel soveliaalla tavalla vastasi niihin kohteliaisuuden osotuksiin, joita kuninkaallinen kaunotar melkein liian ylenmäärin hänelle tuhlasi, näkyi kuitenkin selvästi, että hän syvemmällä kunnioituksella ja nöyremmällä kiitollisuudella vastaanotti Edithin teeskentelemättömän ja suloisen tervehyksen, ehkäpä siitä syystä, että hän piti Edithin sydämellistä tervetulemaa kaikessa lyhyydessä ja yksinkertaisuudessa vilpittömämpänä.
Sekä kuninkaatar että hänen kuninkaallinen miehensä huomasivat tämän erotuksen, ja Richard, joka havaitsi puolisonsa vähän pahaksi panevan orpanalle myönnettyä etevämmyyttä, josta hän ehkä itsekään ei ollut juuri mielissään, lausui jotenkin ääneen: "niinkuin voit huomata opettajamme Blondelin käytöksestä, Berengaria, osotamme me ministrelit suurempaa kunnioitusta ankaralle tuomarille, kuten sukulaisemme, kuin hyvälle puolueelliselle ystävälle, kuten sinä, joka olet taipuvainen umpimähkään antamaan meille arvoa".
Vähän loukattuna tästä pistosanasta, ei Edith epäillyt vastata, että "hän ei ollut ainoa Plantagenet'n suvusta, jota voitaisiin sanoa ankaraksi ja kovaksi tuomariksi".