Hän olisi ehkä lisännyt vielä enemmän, sillä hänelläkin oli joku määrä sen perheen sukuluonnetta, joka, vaikka se oli ottanut nimensä ja vaakunansa vähäpätöisestä ginstistä (planta genista) muka nöyryyden kuvana, kuitenkin oli ylpeimpiä sukuja, mitä koskaan on hallinnut Englannissa; vaan kun hänen vastatessa tulistuva silmänsä äkkiä kohtasi nubialaisen silmiä, vaikka tämä koki pysyä läsnäolevien aatelismiesten takana, vaipui hän alas istuimelleen ja tuli niin kalpeaksi, että kuningatar Berengaria piti velvollisuutenaan pyytää vettä ja hajuaineita, sekä suorittaa kaikki ne temput, jotka ovat tavallisia naisen tainnoksiin joutuessa. Richard, joka paremmin tunsi Edithin mielenlujuuden, kehotti Blondelia asettumaan paikalleen ja alkamaan lauluansa, selittäen, että soitanto ja laulu olivat kaikkia lääkkeitä tehollisemmat herättämään Plantagenet'ä henkiin. — "Laula meille", sanoi Richard, "tuo laulu Verisestä Nutusta, jonka sisällön kerroit minulle ennen lähtöäni Cyperistä; sinä olet kaiketi nyt oppinut sen täydellisesti, sillä muuten on jousesi särkynyt, kuten pyssymiehillämme on tapa sanoa".
Ministrelin huolestunut silmä katseli kuitenki yhä vain Edithiä, eikä hän totellut kuninkaan uudistettuja käskyjä, ennen kuin hän näki punan palaavan takaisin lady Edithin poskille. Sitten hän, säestäen ääntänsä harpulla sen verran että laulun sisällys tuli suloisemmaksi, vaan ei hävinnyt ymmärtämättömäksi, lauloi jonkunlaisessa recitativissa erään noista vanhoista ritarillisista rakkaudenjutuista, jotka muinoin aina miellyttivät yleisöä. Niin pian kuin hän alkoi säännellä soittoaan, näkyi hänen ulkomuotonsa vähäpätöisyys katoavan ja hänen kasvonsa hehkuivat irrallisuudesta ja innostuksesta. Hänen täysinäinen, miehekäs ja pehmeä ääni, jota puhtain kauneudentunne kokonaan hallitsi, lumosi jokaisen korvan ja tunkeusi kaikkien sydämiin. Richard niin iloissaan, kuin jos hän olisi saanut voiton vihollisesta, vaati äänettömyyttä tuolla tavallisella huudolla:
"Kuunnelkaa, hyvät herrat, jo!"
ja järjesteli samassa yhdellä haavaa suojelian ja oppilaan innolla ympäröivää kuunteliaparvea sekä käski heidän olla ääneti; jonka jälestä hän itse istahti alas katsannolla, joka osotti sekä harrasta odotusta että myöskin soitannontuntian vakavuutta. Hovimiehet loivat silmänsä kuninkaaseen ollakseen valmiina kertomaan niitä liikkeitä, joita havaitsisivat hänen kasvoissaan, ja Thomas de Vaux haukotteli hirveästi, ikäänkuin hänen vasten tahtoansa olisi pitänyt kärsiä joku raskas rangaistus. Blondelin laulu oli tietysti Normannin kielellä, vaan seuraavat värsyt osottavat sen sisältöä ja runomittaa.
Verinen nuttu.
Ensimäinen laulu.
Beneventin seutua lumoavaa
Juur' illan aurinko kirkastaa,
Juhannuksen-aattoa viettääpi maa,
Taisteluun ritar' itsens valmistaa. —
Läpi leirin poikainen kiiruhtaa,
Prinsessalta viestin hän kuljettaa;
Puku vihreä päällään, hän tiedustaa.
Missä Kentin Tuomasta tavata saa.
Saa kauan kyll' etsiä poikainen,
Ennenkuin hän ehtiipi teltallen.
Hän köyhäks' ja halvaksi huomasi sen,
Näk' isännän itse juur seppien
Työt' tekevän uuraast', valmistaen
Käsin jäntevin asunsa teräksisen.
Jossa taistelis, tultua huomisen,
Eest' armahan naisen ja pyhimyksen.
"Prinsessan tahdon nyt tiettäväks' teen!"
Poika näin — ritar laskeu polvilleen,
"Kuin aurinko arvons on loistoineen,
Mut sukuhun kuulut sä alhaiseen. —
Ken moiseen pyrkiipi suuruuteen,
Yli juovan hän juoskoon ja viimeiseen
Hän taistelkohon, siten näyttääkseen,
Ett' uljuudess' toisist' ei vertaisekseen".
"Prinsessa, näin poika, nyt vaatiipi vaan," —
Ritar notkistaapi taas polviaan —
"Sä ettet pukeudu haarniskaan,
Mut kannat vaan hänen yönuttuaan.
Se ylläs, käy huomenna taistelemaan
Ja ritarit kaada, nuo uljaimmat maan,
Tai voittaa jos voi et, niin käy kuolemaan. —
Mitä vastata sulta prinsessalle saan?" —