"Niin kyllä", vastasi Richard, "Franskan ja Navarran Philip — Denis Montjoye — hänen kristillisin majesteetinsa! Kas siinä sanoja, jotka kelpaa! Minua vaan pelottaa yksi seikka: että hän erehtyy sanojen en arrièren (takaisin) ja en avantin (eteenpäin) merkityksestä ja viepi meidät takaisin Pariisiin, sen sijaan kun pitäisi Jerusalemin lähestyä. Hänen valtioviisas päänsä on tähän aikaan saanut selväksi, että on edullisempi sortaa omia vasallejaan ja ryöstellä liittolaisiaan, kun sotia turkkilaisten kanssa pyhän haudan omistamisesta".
"He voisivat valita Itävallan arkkiherttuan", sanoi de Vaux.
"Mitä! Senkö tähden että hän on yhtä suuri ja paksu kuin sinä, Thomas, ja melkein yhtä pökkelöpäinen, vaikka hänellä ei ole sinun pelottomuutta vaarassa eikä huolimattomuutta loukkausista? Minä sanon sulle, että itävaltalaisella ei ole koko lihaköntässään enemmän miehuutta, kuin suuttuneella ampiaisella tai vihastuneella varpusella. Älä hänestä puhu! — Hän ritarien johdattajana voitollisiin sankaritöihin! — Anna hänelle pullo reininviiniä likaisten palkkasoturein ja keihäsniekkain parissa juotavaksi".
"No sitte meillä on temppeliritarein suurimestari", pitkitti paroni, hyvillään siitä kun saattoi pitää herransa huomiota kiintyneenä muihin aineisiin kuin hänen tautiinsa, joskin tuo tapahtui ruhtinasten ja mahtajain hyvän nimen ja maineen uhalla — "niin temppeliritarein suurimestari", hän jatkoi, "pelkäämätön, taitava, urhoollinen sodassa ja viisas neuvotteluissa — jolla ei ole omia valtioita, mitkä estäisivät häntä yrittämästä pyhää maata vallottaa — mitä teidän majesteetinne sanoo suurimestarista kristityn armeijan päänä?"
"Haa, Beau-Seant[1]!" vastasi kuningas. "Oh, veli Giles Amaurytä vastaan ei voi muistuttaa mitään — hän ymmärtää järjestää sotarinnan ja taistella eturivissä, kun tappelu alkaa. Mutta sano, sir Thomas, olisiko oikein ottaa pyhä maa Saladin pakanalta, jolla niin suuressa määrässä on kaikki ne avut, jotka voivat kastamattomaa miestä kunnostaa, ja antaa se Giles Amaurylle, joka on pahempi pakana kuin hän, — on epäjumalanpalvelia — paholaisen jumaloitsia — velho — joka harjottaa ilkempiä, luonnottomimpia rikoksia kauhistuksen ja pimeyden luolissa ja piilopaikoissa?"
[1] Beau-Seant oli temppeliherrain ritarikunnan lipun nimitys.
"No pyhän Johanneksen Jerusalemilaisen veljeskunnan suurimestarilla on kai maine, jota ei vääräuskoisuus eikä velhous häväise", sanoi Thomas de Vaux.
"Mutta eikö hän ole ilkeä saituri?" sanoi Richard kiivaasti; "eikö hänestä pidetä sitä kauheaa epäluuloa, että hän uskottomille on myönyt ne edut, joita nämä eivät koskaan olisi väkisin voineet saada? Älä häntä mainitsekaan! Parempi on jättää armeija kauppatavarana venetialaisille laivureille ja lombardilaisille kulkukauppiaille, kuin uskoa se Johannitain suurimestarille".
"No, sitte tahdon vielä uskaltaa vain yhden arvelun", sanoi paroni de Vaux. — "Mitä teidän majesteetinne pitää urheasta Montserrat'n markiisista, joka on niin viisas, niin pulska, niin uljas sotilas?"
"Viisas? Viekas sinä kai tarkotat?" vastasi Richard. "Pulskea naisten seurassa, jos niin tahdot. Niin, Konrad de Montserrat, ken ei tuota papukaijaa tunne? Kavala ja vaihettelevainen, on hän muutteleva aikeitaan yhtä usein kuin takkinsa reunustusta eikä kukaan voi hänen pukunsa ulkonaisesta väristä arvata hänen vaatteidensa sisäpuolelta. Sotilas? Niin, kaunis muoto ratsun seljässä, joka voipi sievästi hevostaan hypitellä turnauskentällä, missä miekat ovat terästä ja kärjestä tylsät ja keihäät varustetut puuponsilla rautakärkien asemasta. Etkö sinä ollut muassani kun kerran sanoin tuolle markiisille: "tässä on meitä kolme kelpo kristittyä, ja tuolla alangolla ratsastaa noin kuusikymmentä saracenia; mitähän, jos huviksemme hyökkäisimme heidän niskaan? Ei ole heitä kuin parikymmentä uskotonta heittiötä jokaista meitä tosiritaria vastaan!"