"Juo", sanoi lääkäri sairaalle, "nuku ja herää tervennä".
Paroni lähti nyt kiiruusti pois, vaan päätti kuitenki matkallaan puhutella jotakuta hengellistä miestä, koska hänen omaatuntoansa vaivasi se ajatus, että pakana tulisi hoitamaan hänen isäntäänsä.
Tyron arkkipiispa oli ensimäinen, jolle hän nämä arvelemisensa ilmaisi, koska hän tiesi tämän vaikutusvoiman Richardiin, joka rakasti ja piti suuressa arvossa tuota nerokasta pappismiestä. Piispa kuulteli de Vaux'n arveluita sillä tarkkaavaisuudella, joka on romalaiskatoliselle papistolle omituista. Hän kohteli de Vaux'n uskonnollisia epäilyksiä niin huolettomasti kuin suinkin säädyllisyys maallikkoa kohtaan hänelle salli.
"Lääkärit", hän sanoi, "samoin kuin heidän käyttämät rohtonsa ovat meille usein tarpeeseen, jos edelliset syntynsä ja tapansa puolesta ovatki huonoimpia olentoja, niinkuin jälkimäisiä usein valmistetaan halvimmista aineista. Ihminen", hän lisäsi, "käyttäköön hädässään pakanain ja uskottomain apua, ja sillä luulolla voipi olla hyvä perustus, että yksi niistä syistä, jonka tähden Jumala on sallinut heidän jäädä mailmaan, on se, että he olisivat todellisten kristittyin hyödyksi. Sentähden teemmekin lain mukaan pakanallisia vankeja orjiksemme. — Lisäksi", jatkoi pappi, "ei ole ensinkään epäilemisen alaista, että ensimäiset kristityt käyttivät kääntymättömäin pakanain palveluksia. Niin matrosit sillä laivalla, jolla pyhä apostoli Paavali matkusti Alexandriasta Italiaan, epäilemättä olivat pakanoita, ja kuitenki, mitä siunattu pyhimys sanoi, kun heidän apuansa tarvittiin? — "Nisi hi in navi manserint, vos salvi fieri non potestis — Jos nämät miehet eivät jää laivaan, ette voi pelastetuiksi tulla!" — Sitä paitsi juutalaiset, jos asiaa tarkastaa kristityltä kannalta, yhtähyvin ovat uskottomia kuin mahomettilaiset; mutta meillä on leirissä harva lääkäri, joka ei ole juutalainen, ja kumminkin niitä käytämme arvelematta ja pahennuksetta. Sentähden mahomettiläisiä käytettätöön samalla tavoin — quod erat demonstrandum."
Tämä selitys poisti kokonaan kaikki Tuomas de Vaux'n arvelemiset, jonka vakuutukseen varsinki nuo latinaiset lainalauseet vaikuttivat, joista hän ei ymmärtänyt sanaakaan.
Mutta piispa ei lausunut ajatustansa niin sujuvasti, kun hän rupesi miettimään sitä mahdollisuutta, että saracenin käytöksessä joku petos saattoi olla salattuna, ja tässä hän ei päässyt niin pikaiseen päätökseen. Paroni näytti hänelle luottamuskirjat. Hän luki ne kerran, luki uudestaan, ja vertaili käännöstä alkuperäiseen kirjotukseen.
"Se on kelpo tavalla valmistettu herkkupala Richard kuninkaan kurkkulaelle", hän sanoi, "enkä voi niitä epäilyksiäni tukehuttaa, joita pidän viekasta saracenilaista kohtaan. He ovat varsin taitavia myrkkyjen seottamisessa, ja tietävät niitä niin tarkoin määritellä että ne vain hitaasti vaikuttavat sairaaseen, jolla välin pahantekiä saattaa päästä pakoon. He osaavat vaatteeseen ja nahkaan, niin, jopa paperiin ja pergamenttiinki hieroa hienointa myrkkyä. — Pyhä neitsyemme minua armahtakoon! — Ja minä, vaikka tiedän tuon, pidän tätä luottamuskirjaa näin likellä kasvojani! — Ottakaa se, sir Tuomas, ottakaa se joutusaan!"
Hän oikasi samassa käsivartensa suoraksi ja antoi kiireesti paronille paperin. "Mutta tulkaa, mylord de Vaux", hän jatkoi, "lähdetään sairaan asekantajan telttaan, jossa saamme nähdä, jos tuolla Hakimilla tosiaan on se lääketaito, josta hän kerskaa, ennenkuin rupeamme miettimään, josko uskallamme sallia hänen käyttää taitoansa kuningas Richardin suhteen. — Vaan seis! Antakaa minun ensin ottaa sienirasiani, sillä nämät taudit ovat tarttuvaisia. Minä neuvoisin teitä, mylord, käyttämään kuivattua rosmarinia etikalla kastettua. Minäkin lääkäritaitoa hieman tunnen".
"Paljon kiitoksia, kunnianarvoisa herra", Gilslannin Tuomas vastasi; "vaan jos tauti olisi minuun tahtonut tarttua, olisin jo aikoja herrani tautivuoteen ääressä sairastunut".
Tyron piispa punastui, sillä hän oli melkein kokonaan karttanut kipeän kuninkaan huonetta; ja hän pyysi paronin tietä neuvomaan.