Ainoastaan kahdella tavalla saattoi Nectabanuksen vastustuksen voittaa, joka puhuessaan oli käyntinsä hidastuttanut etanan kuluksi. Lahjoomiseen puuttui sir Kennethiltä varoja — lepyttämiseen aikaa; hän siis malttamattomuudessaan sieppasi kääpiön maasta ja kantoi häntä, hänen pyynnöistään ja pelvostaan huolimatta, kunnes saapuivat likelle sitä telttaa, joka oli kuningattaren asuinsija. Sitä lähestyessään huomasi skotlantilainen kuitenki pienen joukon sotamiehiä, jotka istuivat maassa ja joita välissä seisovat teltat olivat estäneet häntä näkemästä. Ihmetellen, ettei hänen rauta-asunsa kalina vielä ollut heidän huomiota herättänyt, ja arvellen että hänen liikuntonsa tässä tilaisuudessa saattoivat vaatia jonkulaista salaisuutta, laski hän pienen, läähättävän oppaansa alas hengittämään ja määräämään mitä nyt oli tehtävä, Nectabanus oli sekä säikähtänyt että vihoissaan; mutta hän oli tuntenut olleensa yhtä täydellisesti tuon väkevän ritarin vallassa kuin tarhapöllö kotkan kynsissä, eikä häntä sentähden haluttanut ärsyttää ritaria mihinkään uuteen voimansa näyttämiseen.
Hän ei siis valittanut siitä kohtelusta, jota oli kärsinyt, vaan poikkesi telttaryhmän sisään ja saattoi ritaria puheen-alaisen teltan toiselle puolelle niin että vartiat, jotka näyttivät olevan joko liiaksi huolettomia taikka liiaksi uneliaita tarkalleen virkaansa toimittamaan, eivät voineet heitä nähdä. Kääpiö kohotti nyt telttavaatteen alalievettä ylös ja antoi sir Kennethille merkin konttaamalla käymään sisään. Ritari epäili — hänestä tuntui säädyllisyyden rikkomiselta tuontapainen ominlupinen hiipiminen telttaan, joka epäilemättä oli korkeasukuisten naisten mukavuudeksi pystytetty, mutta hänen mieleensä muistui ne varmat merkit, jotka kääpiö oli näyttänyt, ja hän tuli siihen päätökseen, että hänen ei sopinut vastustaa mielitiettynsä tahtoa.
Hän kyykistyi siis maahan, konttasi telttavaatteen alatse teltan sisään, ja kuuli kääpiön kuiskaavan ulkopuolelta: "jää sinne siksi kuin sinua kutsun".
Kolmastoista luku.
Viattomuudesta ja ilosta
Sä puhut! Mutta samall' hetkellä
Kuin Eva omenahan puri, ijäksi
Ne erkanivat. Häijyys iloa
On siitä saakka aina seurannut,
Ens' hetkestä kuin lapsi nauraen
Repivi rikki kukan eli perhosen
Siks' asti kuni kuolinvuoteellaan
Saituri riemuitsee, ett' häviöön
On rikas naapurinsa joutunut.
*Vanha näytelmä.*
Sir Kenneth jäi muutamaksi minutiksi yksin pimeään. Se oli uusi viivytys, joka pitentäisi hänen poissaoloaan vahtipaikalta, ja hän melkein alkoi katua sitä helppoutta, jolla häntä oli houkuteltu. Vaan takaisinpalaaminen ilman lady Edithiä näkemättä ei nyt voinut tulla kysymykseen. Hän oli rikkonut sotakurin sääntöjä vastaan ja tahtoi ainakin nähdä mitä perää niissä toiveissa oli, jotka olivat häntä vietelleet niin tekemään. Hänen tilansa oli kuitenki huolettava. Hän ei pimeässä voinut erottaa, minkälaiseen huoneeseen häntä oli saatettu; lady Edith kuului Englannin kuninkaattaren lähimpäin seuraneitien joukkoon, ja jos hän tavattaisiin näin varkaan tavalla hiipimästä kuninkaalliseen telttaan, voisi hän joutua monenlaisten ja vaarallisten epäluulojen alaiseksi. Näihin ikäviin mietteisiin vaipuneena hän jo melkein rupesi suomaan, että hän huomaamatta voisi paluuretkelle lähteä, kun hän kuuli vaimonpuolisia ääniä, jotka nauroivat, kuiskuttelivat ja pakinoivat lähimäisessä, äänistä päättäen ainoastaan telttavaatteen kautta hänestä erotetussa, huoneessa. Siinä paloi lamppuja, niinkuin hän saattoi havaita siitä heikosta valosta, joka levesi hänenki puolelle esirippua, ja hän erotti useain, vierimäisessä huoneessa joko istuvain tai liikkuvain ihmisten varjot. Älköön pidettäkö sitä sir Kennethiltä kainouden puutteena, jos hän tuossa tilassa ollen kuunteli keskustelua, joka aivan likeltä koski häntä itseään.
"Kutsukaa häntä tänne — Jumalan tähden kutsukaa häntä tänne!" sanoi yksi noista näkymättömistä naurajista. "Nectabanus, me nimitämme sinun lähettilääksi Lappalaisten kuninkaan luo, koska niin erinomaisesti voit airueen virkaa toimittaa".
Kääpiön kimeä ääni nyt kuului, mutta niin matalasti, että sir Kenneth ei ymmärtänyt mitä hän sanoi, paitsi että hän kertoi niistä virvotusaineista, joita vartioille oli hankittu.
"Mutta kuinka nyt pääsemme erilleen tästä hengestä, jonka Nectabanus on esiin manannut, tyttöseni?"