"Jumalan ja pyhän Yrjön kautta!" sanoi kuningas vimmastuneena, mutta heti hilliten itsensä. "De Vaux, mene sinne katsomaan! — Tämä kuume on sekottanut hänen aivonsa. — Se ei voi olla mahdollista — miehen urhoollisuus on taattu. — Se ei voi olla mahdollista! Mene pian — eli lähetä joku, ellet itse huoli mennä".
Kuninkaan puhetta katkaisi tässä sir Henry Neville, joka hengästyneenä tuli kertomaan, että lippu oli poissa ja ritari, joka sitä oli vartioinut, voitettu ja luultavasti tapettu, koska verilätäkkö näkyi siinä missä lipun riuku makasi katkaistuna.
"Mutta kuka tässä seisoo?" sanoi Neville, kun silmänsä äkkiä sattuivat sir Kennethiin.
"Petturi", huusi kuningas hypähtäen ylös ja tarttuen sotanuijaansa, joka aina oli lähellä sänkyä, "petturi, jonka näet kuolevan petturin kuoleman". — Ja hän kohotti asetta taaksepäin, ikäänkuin iskeäksensä.
Kalpeana, mutta järkähtämättömänä kuin marmorikuva, seisoi skotlantilainen hänen edessään paljaalla, suojattomalla päällä, silmät luotuina maahan ja huulet tuskin liikahtaen, mutta luultavasti rukousta kuiskaten. Häntä vastapäätä, tarpeeksi kaukana lyödäksensä, seisoi kuningas Richard, kookas vartalonsa käärittynä *camesciansa* eli väljän liinakauhtanansa poimuihin, paitsi missä hänen liikuntonsa tuimuus oli paljastanut oikean käsivarren, olkapään ja osan rintaa, jättäen katsojan nähtäväksi ruumiinrakennuksen, joka olisi oikeuttanut häntä kantamaan erään saksalaisen edeltäjänsä nimeä Rautakylki. Hän seisoi hetken valmiina lyömään — sitten laskien aseensa alas huudahti: "mutta olihan sitä verta, Neville olihan verta paikalla. Kuule, skotlantilainen, — urhoollinen olet ennen ollut, sillä minä olen nähnyt sinun taistelevan — sano että lipun puolustukseksi olet kaatanut kaksi noista koirista — sano vain yhden — sano vain lyöneesi edestämme yhden ainoan oivan lyönnin, ja mene sitten leiristä pois henkesi ja hopeasi kanssa".
[Kuva]
"Te olette kutsuneet minua valehteliaksi, herra kuningas", vastasi skotlantilainen vakaasti; "ja siinä ainakin olette tehneet minulle väärin. — Tietäkää siis, että muuta verta ei ole vuodatettu lipun puolustukseksi, kuin koiraraiskan, joka herraansa uskollisempana puollusti paikkaa, josta tämä oli luopunut".
"No, Pyhän Yrjön kautta!" sanoi Richard ja kohotti taas käsivartensa; mutta de Vaux heittäysi kuninkaan ja hänen kostonsa esineen väliin ja sanoi luonteensa tylyllä suoruudella: "armollinen herrani, se ei saa tapahtua täällä, eikä omalla kädellänne. Siinä on jo kyllin hulluutta yhdeksi päiväksi, kun olette uskoneet lippunne skotlantilaisen huostaan — enkö sanonut teille, että ne aina ovat olleet viekkaita ja kavalia?"
"Niin teit, de Vaux; sinulla oli oikein, mä myönnän sen", sanoi Richard. "Minun olisi pitänyt paremmin tuntea häntä, olisi pitänyt muistaa kuinka tuo kettu Wilhelm petti minut tämän ristiretken suhteen".
"Herra kuningas", sanoi sir Kenneth, "Skotlannin Wilhelm ei ole koskaan ollut petturi; mutta asianhaarat eivät sallineet hänen tuoda armeijaansa tänne".