Hän puheli tällä tavoin sinne tänne, mainiten yhtä mahdottomuutta toisensa perästä, siten turhaan vakuuttaaksensa niin Edithiä kuin itseänsä, ettei mikään vahinko voinut syntyä leikinteosta, jota hän nyt katkerasti katui sydämessänsä. Mutta sillä välin kuin Edith turhaan yritti hillitä tätä tyhjän puheen virtaa, astui kamariin hovineito, jonka säikähtäneissä silmissä saattoi lukea kuolemaa ja kauhistusta. Ensi katseesta hänen kasvoihin Edith oli vaipua lattiaan, jollei välttämätön täytymys ja hänen ylevä luonteensa olisi hänelle antaneet voimaa ainaki ulkonaisesti näyttämään tyyneltä.
"Teidän majesteetinne", hän sanoi kuninkaattarelle, "älkää kauvemmin hukatko aikaa ainoallakaan sanalla, vaan pelastakaa hänen henkensä, jos" — lisäsi hän tukehtuvalla äänellä — "se vielä on pelastettavissa".
"Se on, se on", vastasi lady Kallista. "Minä juuri nyt kuulin, että ritari on viety kuninkaan luo; vielä ei pelastus ole myöhäinen, vaan" — jatkoi hän, hyrähtäen katkeraan itkuun, jonka pelko omasta turvallisuudesta ehkä osaksi vaikutti — "vähän ajan takaa varmaan, jos ei mihinkään toimeen ryhdytä".
"Minä lupaan kultaisen kynttiläjalan pyhälle haudalle, hopealippaan Engaddin pyhälle neitsyelle, tuhannen byzantinin arvoisen alttarivaatteen Orthezin pyhälle Tuomaalle", sanoi kuninkaatar hädissänsä.
"Nouskaa ylös, teidän majesteetinne", sanoi Edith, "rukoilkaa pyhimyksiä, jos haluatte, vaan olkaa itse paras pyhimyksenne".
"Tosiaan, teidän majesteetinne", sanoi pelästynyt hovineito; "lady Edith on oikeassa. Nouskaa ylös, armollinen rouva, ja kiirehditään kuningas Richardin telttaan rukoilemaan ritari paran hengen edestä".
"Minä lähden, minä lähden", sanoi kuninkaatar, nousten ylös ja kovasti vapisten, vaan hänen vaimonpuolensa, yhtä hämmästyksissään kuin hän itse, eivät pystyneet hänelle tekemään sitä apua, kuin hänen pukemiseensa välttämättä tarvittiin. Ulkonäöltään tyynenä ja rauhallisena, vaan kuolon kalpeana, lady Edith omakätisesti auttoi kuninkatarta ja toimitti yksin koko tuon lukuisan palveliakunnan tehtävät.
"Kuinka te nyt minua palvelette, tytöt", sanoi kuninkaatar, joka ei tässäkään tilaisuudessa voinut unhottaa turhamaista arvojärjestystä. "Annatteko lady Edithin toimittaa virkaanne? — Näetsen, Edith, he eivät voi tehdä mit'ikään — minä en mitenkään ennätä ajoissa tulla puetuksi. Minä lähetän Tyron arkkipiispan noutamaan ja käytän häntä välittäjänä".
"Ah, ei, ei!" huudahti Edith. — "Menkää itse, teidän majesteetinne! —
Te olette pahan saaneet aikaan, korjatkaa se nyt myös".
"Minä menen, minä menen", sanoi kuninkaatar, "mutta jos Richard on suutuksissa, en uskalla hänelle puhua mitään — hän tappaisi minun!"