Berengaria tiesi vallan hyvin — ja kuka nainen ei sitä tiedä? — mitä hänen piti tehdä voitolle päästäksensä. Heitettyään pikaisen, salaamatonta kauhua ilmaisevan silmäyksen miehensä hirmuiseen neuvottelukumppaliin, hän riensi Richardin vuoteelle, lankesi polvilleen, viskasi viitan hartioiltaan ja paljasti ihanat, pitkät, kullankarvaiset palmikkonsa, jolloin hänen kasvonsa loistivat aivan kuin pilvestä esiin pilkottava aurinko, kuitenki vaalealla otsallaan osottaen jälkiä siitä, että niiden kirkkautta joku oli himmentänyt. Hän tarttui kuninkaan oikeaan käteen, jolla hän oli käärinyt peiton ympärilleen, ja vetäen sitä vähitellen luokseen, huolimatta kuninkaan heikosta vastustelemisesta, anasti niin sen käsivarren, joka oli kristikunnan tuki ja pakanain pelko, ja kietoen sen ympärille pienet, soreat kätösensä painoi otsansa sitä vastaan ja suuteli sitä.
"Mitä tämä merkitsee, Berengaria?" sanoi Richard, kääntämättä päätään, mutta jättäen käden hänen haltuun.
"Käske pois tuo mies — hänen katsantonsa tappaa minun!" sipisi
Berengaria.
"Pois täältä, heittiö!" sanoi Richard asentoansa muuttamatta. "Mitä sinä odottelet? Sopiiko sinun katsella näitä naisia?"
"Teidän majesteetinne käsky pään suhteen?" sanoi mies.
"Ulos, koira!" vastasi Richard. — "Kristillinen hautaus!"
Mies katosi, sittekun hän ihmettelevällä hymyllä, joka oli vielä ilkeämpi kuin hänen tavallinen ihmisiä vihaava katsantonsa, oli heittänyt silmäyksen tuohon kauniiseen kuninkaattareen järjestämättömällä puvullaan ja luonnollisella suloisuudellaan.
"No, mitä sinä nyt tahdot, hupakko tyttö?" sanoi Richard, hitaasti ja puolittain vastahakoisesti kääntyen päin kuninkaallista anojaa.
Mutta luonnotonta olisi ollut, jos mikään mies, ja varsinki Richard, joka lähinnä kunniaa piti kauneutta suurimmassa arvossa, ilman liikutusta olisi voinut nähdä niin ihanaa olentoa kuin Berengariaa säikähyksissään taikka kylmäkiskoisesti voinut tuntea hänen huulia ja otsaa likistettyinä kättänsä vastaan, joka kastui hänen kyynelistänsä. Vähitellen Richard käänsi miehuulliset kasvonsa häntä kohtaan sulavimmalla katseella mitä hänen häikäisevästä loistosta niin usein sädehtivät suuret, tummansiniset silmät saattoivat ilmaista. Silitellen hänen sievää päätänsä ja pistäen suuret sormensa hänen kauniisiin, hajanaisiin hivuksiinsa hän kohotti ylös ja suuteli hellästi niitä enkelin kasvoja, jotka näyttivät haluavan peittyä hänen käteensä. Hänen vahva vartalonsa, leveä, jalo otsansa ja majesteetilliset katseensa, tuo paljas käsivarsi ja hartia, leijonannahat, joissa hän lepäsi, ja ihana hento vaimonpuolinen olento, joka notkisti polviaan hänen edessänsä, olisivat kelvanneet malliksi esittämään sovintoa riidan jälleen Herkuleen ja hänen vaimonsa Dejaniran välillä.
"Vielä kerran kysyn, mitä lemmityiseni hakee ritarinsa teltassa tällä aikuisella, oudolla tunnilla?"