"Anteeksi antoa, armollisin herrani", sanoi kuninkaatar, jota pelko taas alkoi vallata ja tehdä välittäjä-virkaansa kelpaamattomaksi.
"Anteeksi antoa? Mistä?" sanoi kuningas.
"Ensin siitä kuin näin liian rohkeasti ja ajattelematta olen astunut sisään —"
Hän vaikeni.
"*Sinä* liian rohkeasti! — yhtä hyvin aurinko voisi anoa anteeksi siitä, että sen säteet tunkevat jonkun kurjan vangin rautakallerein läpitse. Mutta minulla oli askareita, joita ei sinun sopinut kuulla, Berengaria kulta, ja sitä paitsi pelkäsin, että kalliille terveydellesi olisi vaarallinen tulla tänne, jossa tauti nykyään on raivonnut",
"Mutta sinä nyt voit hyvin?" sanoi kuninkaatar, lykäten varsinaisen asiansa ilmottamista niin myöhäiseen kuin suinkin.
"Kyllin hyvin, voidakseni astua keihäskentälle sitä uhkarohkeaa urosta vastaan, joka kieltäisi tunnustamasta sinua kristikunnan kauniimmaksi naiseksi".
"Sitte et minulta kiellä vähäistä suosionosotusta — yhtä vain — yhtä ainoaa ihmishenkeä?"
"Haa! Mistä puhut?" sanoi kuningas otsaansa rypistäen.
"Tuo onneton skotlantilainen ritari —", alkoi kuninkaatar.