"Älkää hänestä puhuko, madame", sanoi Richard jyrkästi, "hän kuolee — hänen tuomionsa on päätetty".
"Mutta kuninkaallinen herrani ja puolisoni, tässähän vain on lippu, joka on kadotettu — Berengaria antaa sinulle uuden, hänen omakätisesti neulomansa, ja niin kalliin, kuin koskaan on nähty tuulessa liehuvan. Jokainen helmi, joka minulla on, on sen koristamiseksi käytettävä, ja jokaisesta helmestä vuodatan kiitollisuuden kyyneleen jalomielisen ritarini muistoksi".
"Sinä et tiedä mitä puhut", keskeytti häntä kuningas vihastuneena. "Helmiä! Voivatko kaikki itämaan helmet poistaa häväistystä Englannin lippua vastaan? Voivatko kaikki kyyneleet, mitta naisen silmä koskaan on vuodattanut, pestä Richardin maineesta tahraa? — Menkää, madame, ja oppikaa paremmin tietämään paikkanne, aikanne ja vaikutusalanne. Tätä nykyä meillä on toimia, joihin te ette voi puuttua".
"Sinä kuulet, Edith", kuninkaatar kuiskasi, "me vain suututamme häntä".
"Olkoon niin", sanoi Edith astuen esiin. "Korkea ruhtinas, minä, teidän köyhä sukulaisenne, vetoon pikemmin teidän oikeudentuntoon kuin armahtavaisuuteen; ja oikeutta huutaville täytyy kuninkaan korvain olla avoinna kaikin ajoin, kaikin paikoin ja kaikissa tiloissa".
"Ah, orpanamme Edith!" sanoi Richard nousten vuoteellansa istumaan, pitkä aamutakki ympärillänsä. "Hän haastelee aina kuninkaallisesti, ja kuninkaallisesti hänelle vastaan, jollei hän ano jotain, joka on hänelle taikka minulle sopimatonta".
Edithin kauneus oli enemmän hengellistä ja vähemmän hekumallista laatua kuin kuninkaattaren; mutta levottomuus ja malttamattomuus olivat tuottaneet hänen kasvoillensa punan, jota ne toisinaan olivat vailla, ja voimakkaasti arvollisen katsannon, niin että Richard itse hetkeksi vaikeni, vaikka, ulkonäöstä päättäen, hän kernaasti olisi tahtonut katkaista hänen puhettaan.
"Ruhtinas", hän sanoi, "se urhoollinen ritari, jonka veren aiotte vuodattaa, on toisinaan tehnyt kristikunnalle suuria palveluksia. Hän on laiminlyönyt velvollisuutensa sentähden, että hän on langennut ansaan, jonka kevytmielisyys ja ajattelemattomuus olivat hänelle virittäneet. Sanoma, joka hänelle saatettiin erään henkilön nimessä — miksi en sitä mainitseisi? — se oli minun omassani — houkutti häntä hetkeksi luopumaan vahtipaikaltansa. Ja kuka ritari kristityssä leirissä eikö olisi tehnyt itsensä syypääksi samaan rikokseen tytön käskystä, jolla, vaikka hän on muista omaisuuksista köyhä, kuitenki on Plantagenet'n verta suonissaan?"
"Te olette siis puhutelleet häntä, orpana?" vastasi kuningas, purren huulta vihaansa hillitäkseen.
"Olen, armollinen herra", vastasi Edith, "Tässä ei ole aika selittää miksi. Minä en ole tänne tullut itseäni puollustamaan enkä muita syyttämään".