»Ja kuitenkin, jos tämä kaikki olisikin totta», vastasi Montrose, »on jokseenkin mukava pitää komentonsa alaisena tämmöistä soturia, jonka kaikista vaikuttimista ja yllyttimistä voi saada selvän yhtä tarkkaan kuin matemaattisesta kysymyksestä. Jalossa mielessä, semmoisessa kuin teidän, serkkuni, liikkuu sitävastoin tuhansia tunteita, jotka eivät pysty tuon miehen sydämeen enempää kuin luoti hänen haarniskaansa—ja niitä kaikkia tunteita täytyy ystävän hellästi pidellä neuvoja antaessansa.» Sitten, yht'äkkiä kääntäen puheen toiseen aineeseen, hän kysyi, milloin Menteith oli viimeksi tavannut Annikka Lylen.
Nuori kreivi lensi tulipunaiseksi ja vastasi: »En eilisillan perästä—paitsi että», lisäsi hän, vähän hämillään, »hät'hätää näin hänet puoli tuntia ennenkuin tappelu alkoi.»
»Menteith ystäväni», puhui Montrose hyvin lempeästi, »jos te olisitte Whitehall'in[36] iloisten nuorten hoviherrain joukkoa, jotka tavallaan ovat yhtä suuria omanvoitonpyytäjiä kuin tuo meidän Dalgetty, silloin en kiusaisikaan teitä tämmöisen rakkausjuonen laitaa tiedustelemalla—se olisi vain lystikäs kepponen. Mutta me olemme täällä loitsumaassa, missä naisten kiharain paulat ovat lujat kuin teräs, ja te olette juuri se ritari, joka on luotu semmoisiin kahleisiin. Tämä tyttöparka on ihmeen ihana, ja hänen avunsa ovat sitä laatua, jotka välttämättömästi tekevät teidän romantiseen mielenlaatuunne syvän vaikutuksen. Teillä ei voi olla mielessä saattaa häntä onnettomuuteen—teillä ei suinkaan voi olla mielessä mennä hänen kanssaan naimisiin?»
»Herra markiisi», vastasi Menteith, »te olette jo monesti ajanut tätä leikkiä, sillä leikiksihän se, toivon ma, on aiottu, hieman yli rajojen. Annikka Lyle on tietämätöntä sukuperää—sodassa saatu vanki—luultavasti jonkun alhaisen metsäsissin tytär—Mac Aulayden armeliaisuuden elätti.»
»Älkää suuttuko, Menteith», lausui markiisi. »Rakastattehan tekin muinaista klassillista kirjallisuutta, vaikka ette ole Mareschal-kollegiossa kasvatettu. Te muistanette siis, kuinka monta urhoollista sydäntä rakkaus on voittanut ja vanginnut.—
Movit Ajacem, Telamone natum,
Forma captivae dominum Tecmessae.[37]
Sanalla sanoen, minä olen suuresti huolissani tästä asiasta. Minun kenties ei pitäisi kuluttaa aikaani», lisäsi hän hyvin yksitotisesti, »sillä että vaivaan teitä saarnoilla aineesta, joka ei koske ketään muuta kuin teidän ja Annikan sydäntä. Mutta teillä on vaarallinen kilpaveli Allan Mac Aulayssä, eikä voi tietää, mihin kaikkeen viha voi häntä yllyttää. Velvollisuuteni on sanoa teille, että eripuraisuus teidän välillänne voisi olla suureksi vahingoksi kuninkaan asialle.»
»Herra markiisi», virkkoi Menteith, »minä tiedän, että tarkoituksenne on hyvänsuopa ja ystävällinen. Mutta minä toivon mielenne rauhoittuvan, kun vakuutan teille, että Allanin kanssa olemme tästä asiasta keskustelleet. Minä olen selittänyt hänelle, että kunniattomat tarkoitukset tätä turvatonta tyttöä kohtaan eivät millään muotoa sovi yhteen luonteeni kanssa; ja että toiselta puolen hänen sukuperänsä tietämättömyys estää minut toisella tavalla pyytämästä häntä omakseni. En tahdo kuitenkaan salata teiltä, korkeasti kunnioitettava herra, mitä en myöskään Allanilta ole salannut,—että näet tarjoisin Annikka Lylelle, jos hän olisi aatelissukua, nimeni ja arvoni. Mutta asian laidan ollessa tämmöisenä kuin on se ei käy laatuun. Tämä selitys, toivon ma, voi tyydyttää teidät, koska se on tyydyttänyt vähemmänkin järkevän miehen.»
Montrose kohotti olkapäitään. »Ja te olette siis, ilmeisinä romaaniritareina, tehneet sen sopimuksen keskenänne, että molemmat saisitte ihailla yhtä kaunotarta, niinkuin epäjumalain palvelijat palvelevat yhtä kuvaa, mutta ettei kumpikaan saa pyytää enempää?»
»Niin kauas ei lupaukseni ulottunut, herra markiisi», vastasi Menteith. »Minä vain sanoin: asian laidan tämmöisenä ollessa kuin nyt—eikä juuri ole mitään toivoa, että se muuttuisi—velvollisuuteni itseäni ja sukuani kohtaan vaatii, etten ole Annikka Lylelle mitään muuta kuin ystävä tai veli.—Mutta, suokaa anteeksi, herra markiisi, minulla olisi», sanoi hän katsahtaen käsivarteensa, joka oli liinalla kääritty, »pieni pyyhkäys hoidettavana.»