»Niin», vastasi rosvo lujalla äänellä, »minun käteni isku on koskenut kipeämmin. Meidän välillämme olleessa taistelussa elämästä ja kuolemasta ovat minun lyömäni haavat olleet syvimmät vaikkeivät sinunkaan lyöntisi ole olleet jälkeä jättämättä.—Minä olen Ranald Mac Eagh—minä olen Ranald Sumun Poika—se yö, jona minä sinun linnastasi laitoin suuren nuotion, on nyt saanut vertaisensa kumppanin tästä päivästä, jona sinä kaaduit esi-isieni miekan sivalluksesta.—Muista, mitä kaikkea pahaa olet tehnyt heimokunnalleni—niin paljon pahaa, kuin sinä, ei ole meille kukaan muu tehnyt, paitsi yksi. Hän, niin hoetaan, on sallimuksen suojassa, niin ettei kostomme pysty häneen—senpä saamme pian nähdä!»
»Herra kreivi Menteith», sanoi Duncan Campbell, kohoten vuoteeltaan, »tämä mies on julkinen pahantekijä, sekä kuninkaan että parlamentin, sekä Jumalan että ihmisten vihollinen—hän kuuluu Sumulais-joukkoon, joka on henkipattoiseksi tuomittu—hän on samoin teidän ja Mac Aulayn vihollinen kuin minun. Minä toivon, ettette salli hänen raakalaisriemunsa katkeroittaa minulta näitä hetkiä, jotka kenties ovat viimeiseni.»
»Hän saa ansionsa mukaisen kohtalon», virkkoi Menteith; »viekää hänet paikalla pois.»
Dalgetty kävi nyt väliin, puhuen siitä, kuinka suuri apu Ranaldin opastamisesta oli ollut, ja lisäten, että hän oli tälle miehelle luvannut täyden turvan. Mutta rosvon oma kimakka, tyly ääni teki majurin sanat kuulumattomiksi.
»Ei», sanoi Ranald, »tulkoon vaan kidutuspenkki ja hirsipuu! Antakaa minun mädätä taivaan ja maan keskivälillä, ravintona Ben-Nevis vuoren haukoille ja kotkille! Sitten tämä röyhkeä ritari ja tuo voitostaan riemuitseva thane (kreivi) eivät koskaan saa tietää sitä salaisuutta, jonka saisivat kuulla ainoastaan minulta—sitä salaisuutta, joka säpsähdyttäisi Ardenvohrin ritarin sydäntä ilosta, vaikka hän jo olisi kuoleman kielissä ja josta Menteithin kreivi mielellään maksaisi koko avaran kreivikuntansa hinnan.—Tule tänne, Annikka Lyle», lisäsi hän, kohoten arvaamattoman voimakkaana, »älä pelkää sen miehen näköä, jonka kaulaan pienoisena kapuelit. Sano näille ylpeille miehille, jotka halveksivat sinua siitä syystä, kun luulevat sinun lähteneen meidän vanhasta suvustamme—sano heille, ettet olekaan verta verestämme, et olekaan mikään Sumun Tytär—vaan olet syntynyt niin komeassa salissa, tuuditettu niin pehmeillä patjasilla kuin suinkin kukaan lapsi heidän parhaissa palatseissaan.»
»Herran Jumalan nimessä», virkkoi Menteith, liikutuksesta vapisten, »jos tiedät jotakin tämän neidon syntyperää koskevaa, niin helpoita omaatuntoasi salaisuuden ilmoittamisella, ennenkuin tästä maailmasta eroat!»
»Ja siunaa vihamiehiäsi viimeisellä hengenvedollasi, eikö niin?» vastasi Mac Eagh, heittäen häneen ilkkuvan silmäyksen. »Tätä oppiahan teidän pappinne saarnailevat—mutta milloin ja ketä kohtaan te sitä oppia noudatatte?—Ei, antakaa mun ensin tietää, mitä saan salaisuudestani, ennenkuin rupean sitä ilmoittamaan.—Mitä te, Ardenvohrin ritari, antaisitte saadaksenne tietää, että taikauskoiset paastoomisenne ovat olleet tarpeettomat ja että yksi perillinen suvustanne on vielä elossa?—Minä odotan vastausta—ennenkuin sen kuulen, en virka sanaakaan enempää.»
»Minä voisin», sanoi Duncan Campbell, jonka äänestä kuului, kuinka hänessä epäilyksen, vihan ja pelon tunteet taistelivat, »minä voisin—mutta tiedänhän, että sinä ja koko sinun sukusi, samoin kuin Suuri Vihollisemme, olette valehtelijoita ja murhamiehiä kaikkityyni—mutta jos se olisi totta, mitä minulle kerrot, niin melkein voisin antaa sinulle anteeksi, mitä pahaa olet minulle tehnyt.»
»Kuulkaa tuota!» virkkoi Ranald. »Se on suuri lupaus Diarmidin pojan lupaukseksi!—Ja te, jalo thane—huhu leirissä hokee, että mielellänne antaisitte elonne ja tavaranne maksuksi, jos saisitte tietää, ettei Annikka Lyle olekaan rosvon tytär, vaan peräisin suvusta, joka teidän silmissänne on oman sukunne vertainen.—No, olkoon menneeksi!—En sitä ilmoita teille rakkaudesta—oli aika, jolloin olisin myönyt tämän salaisuuden vapauteni hinnasta; nyt ostan sillä jotakin, mikä on vapautta ja henkeäkin kalliimpaa.—Annikka Lyle on Ardenvohrin ritarin nuorin, ainoa henkiin jäänyt lapsi, joka yksinään säilyi silloin, kun kaikki muu hänen isänsä linnassa muuttui vereksi ja tuhaksi.»
»Saattaisiko olla totta, mitä tämä mies puhuu?» virkkoi Annikka Lyle, joka tuskin tajusi, mitä sanoi; »vai onko se jotakin outoa hourausta?»