Tarinamme henkilöiden luvusta ei tällä tavoin jää meille enää mainittavaksi, paitsi Montrosea, jonka urhotyöt ja kohtalo ovat historian omia, muita kuin ritari Dugald Dalgetty. Tämä herra hoiti yhä edelleenkin tarkimmalla huolellisuudella virkaansa ja otti ulos palkkansa siksi, kun monen muun kanssa joutui sotavangiksi Philiphaughin tanterella. Hänelle piti nyt tulla sama kohtalo, joka tässä tilaisuudessa lopetti hänen muutkin virkaveljensä. Heidät näet kuoletettiin pikemmin saarnatuolista kaikuvien soimausten kuin minkään siviili- tai sotaoikeuden päätöksen nojassa. Heidän verensä katsottiin ikäänkuin syntiuhriksi, jolla maan pahuuden syyllisyys oli pois huuhdottava, ja se surma, joka Jumalan erinäisestä käskystä kohtasi Kanaanin maan asukkaita, otettiin jumalattomalla, julmalla tavalla esikuvaksi näidenkin miesten suhteen.
Useat Covenantilaisten palveluksessa olevat alankolaisupseerit rukoilivat kuitenkin Dalgettyn puolesta, sanoen häntä mieheksi, jonka taidosta tulisi hyötyä heidän omalle armeijalleen ja joka helposti taipuisi toisesta palveluksesta muuttamaan toiseen. Mutta tässä asiassa osotti ritari Dugald Dalgetty, vastoin kaikkea, mitä hänestä olisi luullut, itsepäistä lujuutta. Hän oli muka pestattu kuninkaan palvelukseen määrätyksi ajaksi eivätkä hänen periaatteensa sallineet hänen, ennen sen määräajan kuluttua, siitä poiketa hiuskarvankaan vertaa. Covenantilaiset puolestaan eivät tahtoneet ymmärtää tämmöisiä hienoja eroituksia, ja vaara pyöri, että majurista olisi tullut marttyyri, ei tämän tai tuon valtiollisen periaatteen tähden, vaan ainoastaan sen vuoksi, että hänellä oli niin tiukka käsitys sotapestin sitovasta voimasta. Hyväksi onneksi saivat hänen ystävänsä kuitenkin lukua laskettuansa selvän siitä, ettei Dalgettyn pestiajan loppuun enää ollut enempää kuin kaksi viikkoa jälellä, jota ajanmääräystä, vaikka oli aivan varmaa, ettei pestisopimusta enää uudistettaisi, ei mikään valta maailmassa olisi saanut häntä rikkomaan. He saivat jollakin vaivalla tuomion lykätyksi tätä lyhyttä aikaa tuonnemmaksi, jonka kuluttua Dalgetty aivan helposti suostutettiin kaikkiin ehtoihin, jotka he hänelle määräsivät. Hän pestautui säätyjen palvelukseen ja yleni viimein majuriksi Gilbert Kerrin väessä, jota tavallisesti nimitettiin Kirkon omaksi ratsumiesrykmentiksi. Hänen myöhemmästä elämästänsä emme tiedä mitään, kunnes tapaamme hänet hallitsijana esi-isiensä perintömaalla, Drumthwacketin talossa; hän ei ollutkaan saanut sitä omaksensa miekalla, vaan rauhallisella naimisliitolla Hanna Strachanin kanssa, joka oli ennen mainitun Covenantilaisen jotenkin ijällinen leski.
Ritari Dugaldin sanotaan eläneen vielä vallankumouksen perästäkin, eikä siitä ole kovin kauvan, kun vanhat ihmiset vielä tarinoivat, kuinka hän kuljeskeli sillä seudulla hyvin vanhana, umpikuurona, täynnä loppumattomia juttuja ikimuistettavasta Kustaavus Adolfuksesta, Pohjoismaiden Leijonasta ja protestanttiuskonnon suojelusmuurista.
LOPPU.
VIITESELITYKSET:
[1] Skotlannin säädyt olivat tällä juhlallisella liitolla sitoutuneet suojelemaan presbyteriläistä kirkonjärjestystään kuninkaan hankkeita vastaan. Suom. muistutus.
[2] Skotlannin vuoriston asukkaat olivat Gaelin kansaa, alankolaiset englantilaisten sukua. Edellisillä oli jokainen heimokunta (clan) aivan erillänsä ja oman sukupäällikkönsä patriarkka-vallan alla. Suom. muistutus.
[3] Campbell oli Argylen klanin sukunimi. Suom. muist.
[4] Covenantilaisiksi sanottiin niitä, jotka yllämainitun sovinnon (covenant) olivat allekirjoittaneet.
[5] Sen ajan presbyteriläisillä sekä Skotlannissa että Englannissa oli tapana yhä sekoittaa raamatun lauseita puheeseensa. Suom. muist.