KUUDES LUKU.
Edellä kulkee varjo seikkain tulevain.
Campbell.
Aikaisin aamulla vieraat nousivat levoltaan. Kreivi Menteith, vähän aikaa hiljaa keskusteltuaan palvelijainsa kanssa, kääntyi kapteenin puoleen, joka istui muutamassa nurkassa kiilloittamassa haarniskaansa trippel-kivellä sekä vuorivuohennahkasella ja hyräili vanhaa, ikivoittoisen Kustaa Aadolfin kunniaksi sepitettyä veisua:
»Kun paukkuu tykki ja tulia välkkää,
Se kunnian saa, jok' ei kuoloa pelkää.»
»Kapteeni Dalgetty», virkkoi kreivi Menteith, »nyt on aika, että eroomme taikka liitymme sotakumppaneiksi.»
»Eipä toki ennen aamiaista, toivon ma?» sanoi kapteeni Dalgetty.
»Minä arvelin», vastasi kreivi, »että teidän linnanne olisi vähintään kolmeksi päiväksi muonalla varustettu.»
»Olisipa vielä sentään vähän sijaa härkäpaistille ja kauraleivälle», arveli kapteeni, »enkä minä koskaan laiminlyö tilaisuutta, joka minulle tarjoutuu, lisätäkseni varojani.»
»Mutta», sanoi kreivi Menteith, »ei kukaan viisas sotapäällikkö salli rauhanhierojan eikä myös semmoisenkaan, joka ei ota sotaan osaa, viipyä leirissänsä kauemmin, kuin varovaisuus myöten antaa. Sentähden meidän pitää saada tarkka tieto päätöksestänne, jonka mukaan saatte matkapassilla varustettuna rauhassa lähteä tiehenne taikka olette tervetullut meidän joukkoomme.»